Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Hormiston rukoushuonetta kunnostavat kyläyhdistykset saavat kunnalta rahalainan

Kolme kyläyhdistystä on yhdistänyt voimansa Hormiston vanhan rukoushuoneen kunnostamiseksi Nakkilassa. Pyssykankaan, Matomäen ja Hormiston kyläyhdistykset ovat kunnostamassa vanhaa rukoushuonetta kolmen kylän yhteiseksi kylätaloksi. Kunnostuksen on laskettu maksavan 143 200 euroa, johon on haettu Leader-rahaa. Leader-avustusta on luvassa 71 600 euroa ja talkootyönä urakasta suoritetaan 45 000 euron arvosta. Omaa rahaakin tarvitaan, sillä kustannuksia jää tämän jälkeen katettavaksi 26 600 euroa. Kyläyhdistykset hakivat Nakkilan kunnalta tilapäistä avustusta rahoitusosuuden hoitoon siksi, kunnes Leader-tukirahat maksetaan. Käytännössä kunta siis lainaa kyläyhdistyksille rakennusaikana tarvittavan rahan. Kunnanhallitus hyväksyi 30 000 euron "tilapäisavustuksen", joka maksetaan takaisin tukien maksun jälkeen. Viimeistään tämä tapahtuu hankkeen päätyttyä vuoden 2021 loppuun mennessä. Kylätalosta on tarkoitus tehdä kaikkia kylien asukkaita palveleva toimitila. Käyttökustannuksia rahoitetaan vuokraamalla tilaa. Tila soveltuu hyvin esimerkiksi syntymäpäivä- ja hääjuhlien tai muiden tapahtumien, kuten myyjäisten ja huutokauppojen järjestämiseen.