Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Osittain naapurin puolella oleva rakennus halutaan purettavan, mutta se saanee jäädä paikalleen: Aiemmin tehtyä suullista purkulupausta ei voida todistaa

Osin naapurin tontille rakennettu vanha asuinrakennus saanee jäädä paikalleen, mikäli Harjavallan kaupunkikehityksen lautakunta hyväksyy sille tehdyn esityksen ensi viikolla. Tontin omistaja toivoo purkupäätöstä sekä mahdollista viivästyssakkoa. Asuinrakennuksen purkusuunnitelmat ulottuvat 1970-luvun alkupuolelle, jolloin perikunnan yksi jäsen oli luvannut, että rakennus puretaan. Hän kuitenkin menehtyi äkillisesti, eikä purkupäätöstä saatu aikaan pyynnöistä huolimatta. Vaiheista kerrotaan lautakunnalle toimitetussa kirjeessä. Nyt kiinteistön nykyinen omistaja on ilmoittanut haluavansa aloittaa korjaustyöt. Asuinrakennusta hän ei ole kuitenkaan purkamassa ainakaan nyt, kirjeessä selviää. Ympäristöinsinööri Reijo Roinisen mukaan rakennus on rakennettu yli 100 vuotta sitten, on edelleen ryhdissään, eikä ole turvallisuusriski. Koska aiemmat purkulupaukset ovat olleet suullisia, niitä ei voida todistaa. Dokumenttien perusteella rakennusta ei ole vaadittu aiemmin purettavaksi, joten sen katsotaan saaneen jo oikeuden olla paikoillaan. Rakennus sijaitsee osittain naapurin puolella, mutta sitä ei voi vaatia enää sillä perusteella purettavaksi. Asia on vanhentunut, esityksessä mainitaan. Lautakunta käsittelee aihetta ensi torstaina. Juttua on korjattu 26. syyskuuta kello 15.10: Muutettu maininta asuinrakennuksen omistajasta perikunnan jäseneksi.