Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Valtuustoaloitteet: Tiet kuntoon, haastattelut videolle, opastusta pronssikaudelle ja esimerkillistä kierrätystä

Nakkilan perussuomalaiset ovat valtuustoaloitteessaan huolissaan Nakkilan kunnan tiestöstä. Ensisijaisesti ryhmä vaati Harjavallantien parempaa hoitoa, sekä kunnan toimia kevyenliikenteenväylän edistämiseksi Harjavaltaan saakka. Reittiä käyttävät etenkin koululaiset, jotka Kukonharjan koulun lakkauttamisen jälkeen taittavat matkan Nakkilan Viikkalaan jalan tai pyörillä. Tiestön parannusta ja kevyenliikenteenväylien tarpeellisuutta ryhmä perusteli turvallisuuden lisäämisellä. Toisessa aloitteessaan perussuomalaiset esittivät virkavalintojen haastattelujen nauhoittamista, jotta kaikilla valitsijoilla olisi työryhmän tiedot käytettävissään. Rieskaronmäki tunnetuksi Nakkilan Rieskaronmäki on Suomen tunnetuin Skandinavian pronssikauden asuinpaikka. Alueella sijaitsee useita hautaröykkiöitä ja niiden muodostama kokonaisuus. Se sijaitsee Nakkilan Kivialhossa. Nakkilan kokoomusryhmä esittää valtuustoaloitteessaan, että aluetta tehtäisiin paremmin tunnetuksi tästä historiallisesta ulottuvuudestaan. Toimenpiteiksi aloitteessa esitetään neuvottelua maanomistajien kanssa, minkä jälkeen alueelle voitaisiin tehdä opasteet. Rieskaronmäkeä tulisi tehdä tunnetuksi muun muassa opastetuilla retkillä, kiinteät opasteet palvelisivat omatoimimatkailijoita. Opasteiden rahoittamiseksi ryhmä esittää mahdollisuutta hankkeistaa projekti, jolloin siihen olisi mahdollista hakea Leader-tukea Karhuseudulta. Kokoomusryhmän aloite sai kannatusta yli puoluerajojen ja siihen tuli lisää allekirjoittajia. Kiinteistöjen kierrätystä tehostettava Nakkilan vasemmistoliitto esitti valtuustoaloitteessaan kunnan omistamien kiinteistöjen jätehuollon tehostamista. Ryhmä katsoi, että julkisten hallinto- ja palvelutoiminnan ja koulukiinteistöjen jätteiden kierrätys ja lajittelu mahdollistettaisiin tehokkaasti.