Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Kokemäen kaupunginjohtajasta sanotaan, ettei hän pysty millään pipolla peittämään esiin pilkahtavia tupsukorvia

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet? Olen Nina Kivi ja tulen Kokemäelle Hämeenlinnasta, syntyjään olen kangasalalainen. Tulin Kokemäelle kaupunginjohtajaksi elokuun alussa. Kenen kanssa asut? Kokemäellä asun yksin, Hämeenlinnassa aviomieheni kanssa kahdestaan. Mikä sinussa on parasta? Tavallisuus. Mistä sinua moititaan? Joskus saatetaan sanoa hätäiseksi, odotan asioiden tapahtuvan heti. Mitä sellaista osaat, jonka vain harva tietää? Osaan silittää mutta annan edelleen mieheni olla siinä uskossa, että hän on perheen ainoa silitystaitoinen. Mitä teet vapaa-aikanasi? Miten rentoudut? Kesäkaudella pelaan golfia, talvella käyn kuntosalilla ja jos kelit sallivat niin hiihdän. Tapaan ystäviä ja sukulaisia, käyn konserteissa, teatterissa, elokuvissa. Mitä teit viimeksi ensimmäistä kertaa elämässäsi? Uin Kokemäenjoessa. Mikä on varhaisin lapsuusmuistosi? Kolme vuotta nuoremman siskon syntyminen. Sain kummitädiltäni lahjaksi nukenvaunut ja laitoin ne piiloon pöydän alle, ettei sisko heti riko niitä. Mikä on paras elämänohje, jonka olet saanut? En tiedä onko paras, mutta kotoa opiskelemaan lähtiessä sain ohjeen keittää teevesi illalla, niin ei tarvitse aamulla kuin lämmittää. Mistä haaveilet? Kesämökki on yksi toteutumattomista haaveista. Mihin uskot? Uskon että kaikki kyllä järjestyy. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle? Pienetkin asiat, nyt pakkasen huurtamat maisemat ja auringonvalossa loistava ruska. Jos voisit muuttaa yhden tekemäsi teon, mikä se olisi? Tähän ei tule mitään mieleen, ehkä ennemmin niin päin, että saattaa kaduttaa ne asiat joita ei ole tehnyt. Toisaalta paljon voi tehdä asioita myöhemminkin. Milloin kävit viimeksi kirkossa? Entä kirjastossa? Syyskuussa kävin Hampurissa St. Nikolain kirkossa. Kirkko tuhoutui maailmansodan pommituksissa eikä sitä kunnostettu sodan jälkeen. Kirkko on raunioina sodan tuhon synkkä muistomerkki. Maisemahissillä pääsi kirkon kellotorniin. Olen käynyt tutustumassa Kokemäen kirjastoon. Mikä sinusta piti tulla isona? Opettaja. Millaisesta ruuasta pidät? Missä sitä syöt? Kuka sen tekee? Jos joku ruokamaa pitää sanoa, niin pidän italialaisesta. Työpaikkaruokailussa käyn päivittäin ja olen kaikkiruokainen. Ravintolassa syödessä tulee usein valittua maksaa, se on hyvää eikä tule itse valmistettua. Mikä kirja tai elokuva on painunut mieleesi pysyvästi? Miksi? Ei tule mitään mieleen, ei siis ole jäänyt pysyvästi vaikuttamaan. Viimeksi kävin katsomassa Ilosia aikoja Mielensäpahoittajan. Millaista musiikkia kuuntelet? Mikä on lempikappaleesi? Musiikin pitää olla tanssittavaa. Lempikappale vaihtelee ja niitä on paljon. Tällä hetkellä radiosoitosta on jäänyt mieleen Luis Fonsin&Demi Lovaton I don't really wanna fight anymore . Kenet haluaisit tavata? Jo edesmenneen Dianan . Käytätkö sosiaalista mediaa? Miten? Kyllä, olen Facebookissa, LinkedInissä ja on minulla Twitter-tilikin. Milloin viimeksi itkit? Isäni kuoli kesäkuun alussa ja kyllä vieläkin tulee ajoittain itku. Oletko säästäväinen? Mihin tuhlaat? Akselilla säästäväinen–tuhlaavainen olen enemmän säästäväinen. Tuhlaan laadukkaaseen ruokaan, suosin luomua ja kotimaista. Millainen maailma on 50 vuoden kuluttua? Parempi paikka elää, ei ennen ollut kaikki paremmin vaan olemme kehittyneet, uskon saman jatkuvan. Mitä urheiluseuraa kannatat? Olen asunut niin monella paikkakunnalla, että kannatan useampia joukkueita, aina ykkösenä sitä missä asutaan. Jonkun mielestä en kuitenkaan pysty millään pipolla peittämään esiin pilkahtavia Ilveksen tupsukorvia. Minne muuttaisit, jos kotikuntasi olisi pakko jättää taakse? Nyt asutaan puolison kanssa kahta kotia ja mietitään minne asetuttaisiin.