Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Viime vuonna cross countryn SM-sarjaan noussut ajaa nyt mitaleista: Aleksi Niemisen sijoitus ratkeaa lokakuussa Säkylässä

Runsaan viikon päästä voidaan jännittää, mikä on Kiukaisista kotoisin olevan, nykyisin Harjavallassa asuvan Aleksi Niemisen lopullinen sijoitus offroad-moottoripyörien cross countryn SM-sarjassa. Tällä hetkellä hän on A-luokan SM-pisteissä toisena, kun takana on kaksi osakilpailua. Niistä ensimmäinen käytiin huhtikuun lopulla Parolassa, toinen puolestaan heinäkuussa Jämsässä. Kauden päätöskisa pidetään vielä tässä kuussa Säkylässä, Huovinrinteen varuskunta-alueella. Kahden osakilpailun jälkeen SM-sarjaa johtaa Turun Moottorikerhoa edustava Miro Lehto 38 pisteellä. Hän on myös hallitseva Suomen mestari. Porin Moottorikerhoa edustava Nieminen on toisena 34 pisteellä ja Karkkilan Moottorikerhon Niko Kalatie kolmantena 28 pisteellä. Osakilpailuja on totuttu järjestämään neljästä viiteen, mutta tänä vuonna yksi kisa jäi poikkeuksellisesti pois. Niemisen mukaan asiassa on "puolensa ja puolensa". –Minulle se on helpompaa. Koska ajan muitakin lajeja, ei tule liikaa kisoja. Mutta se tekee myös sen, ettei yksissäkään kisoissa ole varaa virheisiin. 23-vuotias Nieminen nousi SM-sarjaan viime vuonna, mutta ensimmäiset cross country -kisansa hän ajoi jo vuonna 2014. Mies kilpailee myös endurossa ja motocrossissa. –Enduro ja motocross yhdistyvät cross countryssa, mutta tämä on enduroa nopeampi ja selkeämpi laji, hän kuvailee. Cross country mittaa kuljettajan kestävyyttä, sillä siinä ajetaan tauotta kaksi tuntia. Säkylässä kilpailijoita odottaa hiekkakangasmaastoon merkitty 12 kilometriä pitkä kilpailureitti. –Ajokunto tulee ajamalla, mutta ajokunnon pystyy rakentamaan vain hyvälle peruskuntopohjalle. Ajamisen lisäksi oheistreenit ovat tärkeässä roolissa. Viime cross countryssa sykemittarissa oli 2 tunnin 31 minuutin jälkeen keskisyke 178, eli ei se ihan pelkästään kyydissä istumista ole, toisin kuin monet lajista tietämättömät kuvittelevat. Cross country eroaa muista offroad-lajeista myös sillä, että radat eivät ole käytössä ympäri vuoden, vaan ne tehdään erikseen kisoja varten. –Cross countryn ratoja ei saa ajaa ennakkoon moottoripyörällä tai polkupyörällä, mutta ne saa kävellä läpi. En ole oikein lainkaan tutustunut ratoihin etukäteen, mutta nyt kun kausi on mennyt hyvin ja kisat ovat lähellä, aion kävellä radan läpi, hän kertoo. Aleksi Nieminen on ajanut tänä vuonna myös enduron kansallisissa ja SM-kisoissa. Hän osallistui muun muassa Päijänteen ympäriajoon, joka oli sekä SM- että MM-kisa. –Päijänteen ympäriajossa ajoin maaliin ja MM-pisteille, eli tavoitteeseen päästiin, hän sanoo. –Enduron piti olla päälajini, mutta kun tässä meni ensimmäinen kisa niin hyvin, laitoin panokset cross countryyn. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Kilpailuissa voi ajaa joko enduro- tai motocrosspyörällä. Nieminen suosii ensin mainittua yksinkertaisista syistä. Hänellä on allaan 250-kuutioinen, nelitahtinen Yamaha. –Yksi isoin asia on se, että enduropyörässä on sähköstartti. Cross countryn lähtö tapahtuu ilman, että kone käy. Sähköstartilla pääsee liikkeelle nopeammin. Vaikka kisa kestää kaksi tuntia, on lähtö tärkeä, hän kertoo. –Toinen syy on se, että endurossa on isompi polttoainetankki. Cross countryssa tehdään varikkopysähdyksiä, mutta enduro tarvitsee vain yhden tankkauksen, kun taas crossi pitää tankata kaksi kertaa. Aleksi Niemisen tämä kilpailukausi päättyy Säkylän osakilpailuun. Hän suunnittelee hengähtävänsä ja olevansa hetken ajamatta ennen marras-, joulukuussa alkavaa peruskuntokautta. –Talvi on sitten sitä. Viime vuonna ajoin koko kauden, talvenkin, koska enduro alkaa jo tammikuussa. Tulevana talvena saatan ajaa jonkun endurokisan, mutta muuten talviajo saa jäädä. Talviajo ei kuulu omiin vahvuuksiini, eikä budjetti riitä valitettavasti kaikkeen. Ammattilaisurasta Nieminen ei haaveile, mutta pitää moottoripyöräharrastustaan elämäntapana. –Ei ole syitä lopettaa sitä, vaikka siihen kaikki raha ja aika meneekin. Mies tiedostaa, että tulevaisuudessa harrastus saattaa jäädä pienempään rooliin. Hän on suunnitellut fysioterapeutin opintoja, vaikkei vielä tänä vuonna saanutkaan opiskelupaikkaa. –Jos ensi vuonna pääsen opiskelemaan, ajaminen jää vähemmälle, koska opiskelut vievät aikaa, hän miettii. Alassa häntä kiinnostaa muun muassa toisten auttaminen. –Minua kiinnostaa ihmiskeho ja se, miten se toimii. Fysioterapeutin ammatissa saa myös olla ihmisten kanssa tekemisissä. Tällä hetkellä Nieminen työskentelee automaatioasentajana ydinvoimalaitoksissa. Hänen viimeisimpiä työmaitaan ovat olleet Olkiluodon ja Loviisan voimalat. " Viime cross countryssa sykemittarissa oli 2 tunnin 31 minuutin jälkeen keskisyke 178, eli ei se ihan pelkästään kyydissä istumista ole." Aleksi Nieminen