Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Pentti Eerikäisen kolumni: "Tasavertaisuuden nimissä olisi vähintään kohtuullista, että seurakunta järjestäisi yhteiskuljetukset Kauvatsalta Kokemäelle ja takaisin"

Edessä on vaalisuma, josta riittää parranpärinä toreille ja turuille. Luulisi nyt köyhälläkin olevan ystäviä kahvin ja pullan kera. Ensiksi vaalikansa pitäisi saada jalkeille seurakuntavaaleihin. Niiden varsinainen vaalipäivä on 18. marraskuuta. Kokemäellä kirkkoväärtit eivät näytä kantavan suurta huolta äänestysprosentista, joka huitelee yleisesti ensimmäisen kymmenen tietämissä. Kauvatsalla on kirkko ja hautausmaa sekä vankat seurakuntatoiminnan perinteet. Nyt Kokemäki on nielaissut pienemmän naapurinsa. Kauvatsalaisille ei ole katsottu tarpeelliseksi järjestää omaa äänestyspaikka sen paremmin ennakkoon kuin varsinaisena vaalipäivänä. Kuka noin on päättänyt? Selitystä sopii kysellä seurakunnan vaalilautakunnalta. Päätöstä koskeva pöytäkirja on julkipantu asianmukaisella tavalla. Internet olisi ollut sellaiseen kuitenkin liian julkinen paikka? Kauvatsan väestö on ikääntyvää. Matka vaalipaikalle ei onnistu julkisilla välineillä ja kaikilla ei ole enää omat rattaat käytössä. Seurakunnan jäsenten tasavertaisuuden nimissä olisi ollut vähintään kohtuullista, että seurakunta järjestäisi yhteiskuljetukset Kauvatsalta Kokemäelle ja takaisin. Sopisi siinä samassa yhteydessä tarjota maukkaat vaalikahvit nisupullan kera. Se olisi myönteinen kädenojennus seurakuntalaisille, jotka muutenkin tuntevat usein jäävänsä huutolaisen osaan. Haluan ymmärtää, että siellä vaalilautakunnassa on käynyt inhimillinen erehdys. Miten mukavalta tuntuisi, jos unohdetut kauvatsalaiset pääsisivät äänestyspaikalle seurakunnan järjestämällä kyydityksellä, erityisjärjestelyin! En takaa, että tuollainen myötämielisyys äänestyspiikkiä aiheuttaisi, mutta voisi siinä joku hyvä ajatus päättäjiä kohtaan kirvota. Rahasta eivät vaalikyydit ole kiinni. Kokemäen seurakunnan talous on vakaalla pohjalla, vaikka toisin on väitetty. Puukauppoja lienee kaavailtu, jotta edessä olevat seurakunnan kiinteistön korjauskulut hoidetaan entisiin kahiseviin kajoamatta.