Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Niina Sandelin kiinnostui yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta jo koulussa, ja se on vienyt moniin luottamustehtäviin – nyt hän hakee seuraavaa omalla listallaan

Ainakaan tarmokkuuden puutteesta ei Niina Sandelinia voi moittia: Koska Keskusta-puolueella ei ole tämän vuoden seurakuntavaaleissa omaa listaa Harjavallassa, perusti Sandelin valitsijayhdistyksen. Alun perin hänen oli tarkoitus päästä ehdolle toisen puolueen listoilla, mutta kun tuo suunnitelma ei toteutunut, Sandelin ehti jo ajatella, että "antaa olla". –Facebookissa kaverit saivat innostumaan uudestaan. Seurakunnankin päätöksentekoon tarvitaan nuoria, ja on hyvä, jos edes yksi pääsee läpi. Kirkko kuuluu kaikille, meidän ikäisillekin, 31-vuotias Sandelin sanoo. Harjavaltalainen pitää positiivisena ilmiönä sitä, miten keskusta antaa tilaa nuoremmille. Toisaalta hän myös tiedostaa, millainen haaste on olla listan ainoa ehdokas. –Tarvitsen todella paljon ääniä, jotta pääsen läpi, toisin kuin jollain toisella listalla voisi olla. Jännittää paljonko ääniä tulee – että saanko enemmän kuin oman ja äidin äänen, hän naurahtaa. –Olen tehnyt vaalityötä somessa, koska uskon äänestäjäkunnankin olevan siellä. Sandelin on ensimmäistä kertaa ehdolla vaaleissa. Aiemmin hän on ollut ehdolla vain Satakunnan ammattikorkeakoulun edustajistoon – jonne hän pääsi. Nuoresta iästään huolimatta politiikka on Niina Sandelinille tuttua jo pitkältä ajalta. Hän on ollut muun muassa Satakunnan Keskustan piirihallituksen ja Harjavallan kulttuurilautakunnan jäsen sekä toiminut Keskustan Harjavallan kunnallisjärjestön puheenjohtajana. Lisäksi 18-vuotiaana Sandelin oli harjoittelijana europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen palveluksessa Brysselissä. Politiikasta Sandelin kiinnostui 15-vuotiaana, kun koulutehtävässä piti esitellä yhtä puoluetta ja ehdokasta. Tuolloin hän perehtyi syvällisesti Keskustan toimintaan. Se on tuntunut omalta, Sandelin sanoo. –Lapsena jo huomasin, ettei kaikki mene oikeudenmukaisesti, vaan asioihin pitää vaikuttaa itse. Harjavallasta kotoisin oleva Niina Sandelin muutti paikkakunnalta lukion jälkeen, mutta palasi Kokemäenjoen varrella runsas vuosi sitten, koska työpaikka on sijainnut Harjavallassa. Koulutukseltaan hän on oikeustradenomi, ja viimeisin työpaikka on ollut Kela. Tällä hetkellä Sandelin odottaa, tuleeko hän valituksi uuteen hakemaansa työpaikkaan. Hän kokee Harjavallan seurakunnan läheiseksi, mutta kaipaisi siltä enemmän työssäkäyvän ikäluokan huomioimista. –Lapset, nuoret ja ikäihmiset huomioidaan, mutta työssäkäyvät eivät pääse osallistumaan seurakunnan toimintaan kesken työpäivän. Kaipaisin myös sitä, että lapsettomat huomioitaisiin, Sandelin kertoo. –Lisäksi seurakunta voisi jotenkin enemmän "markkinoida" sitä apua, jota seurakunta antaa elämän kriisitilanteissa. Moni ei välttämättä tiedä, että seurakunnalta voi saada muutakin kuin hengellistä apua. Muualla ollessaan Niina Sandelin on kohdannut tapoja, joilla seurakunta voisi tavoittaa nuoria ja perheellisiä jäseniään entistä paremmin. –Esimerkiksi Huittisissa asuessani järjestettiin nuorille jumalanpalvelus sunnuntai-iltapäivisin. Siihen aikaan jumalanpalvelukseen osallistuminen saattaisi sopia paremmin perheellisillekin, hän miettii.