Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

"Tätä on hieno tehdä tämän porukan kanssa", sanovat Harjavallan Työväen Mieskuoron johtajat – ensi viikolla työn tuloksia voi ihastella konsertissa

Samalla, kun 1940-luvun puoliväli oli Harjavallassa vahvan teollistumisen aikaa, heräsi työväestön keskuudessa myös innostus musiikkiharrastukseen. Tuo innostus johti muun muassa Työväen sekakuoron perustamiseen vuonna 1946, joka vain hieman myöhemmin muuttui Harjavallan Työväen Mieskuoroksi. Tänä vuonna tuli kuluneeksi 70 vuotta mieskuoron perustamisesta. Vaikka moni asia on vuosien varrella muuttunut, on osa myös pysynyt ennallaan: Kuoro esimerkiksi toimii edelleen kansalaisopiston opintopiirinä, jollainen se on ollut siitä lähtien, kun Harjavaltaan perustettiin työväen opisto. Opintopiiri ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kuoro voisi toimia milloin vain. –Se toimii tarpeen mukaan läpi vuoden. Kesälläkin voi olla esiintymisiä, vaikka silloin olemme tauolla. Aktiivisinta aikaa on elokuusta toukokuuhun, kertovat kuoron taiteellinen johtaja Martti Nissilä ja johtokunnan puheenjohtaja Jukka Remes . Molemmat miehet ovat seuranneet kuoron vaiheita jo pitkään; Remes laskee vuosia olevan vähintään 25, Nissilä puolestaan liittyi kuoron riveihin vuonna 2001. –Hienoa aikaa on ollut. Tätä on hieno tehdä tämän porukan kanssa, miehet sanovat. –Ainoa mikä huolestuttaa, on kuoron ikärakenne. Enää ei välttämättä tarvitse saada edes nuorempia laulajia, vaan vain uusia laulajia. Kuoron riveissä esiintyy tällä hetkellä Martti Nissilä ja 15 laulajaa. Parhaimmillaan laulajia on ollut yli kaksinkertainen määrä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö nykyisellä pärjättäisi: Nissilän ja Remeksen mukaan kuoro on miehitykseltään tasapainoinen, ja kuorolaisten harjoitteluaktiivisuus on ihailtavaa. Konsertissa kuoroa voi kuulla seuraavan kerran ensi viikolla. Juhlakonsertti kantaa nimeä Joen rannalla . Se on myös kuoron nimikkolaulu, joka on harjavaltalaisen Pentti Matikan säveltämä ja sanoittama. Sovituksesta on vastannut Martti Nissilä. Toinen laulu, mitä eivät muut Harjavallan Työväen Mieskuoron lisäksi esitä, on Syysyön laulu . Se on kokonaan Matikan käsialaa. Konsertti on kaksijakoinen. Ensimmäistä puoliskoa Jukka Remes ja Martti Nissilä kuvaavat rennommaksi. Sen pohjana ovat muun muassa tukkilaislaulut, joita kuoron sisällä toimiva tuplakvartetti Kvartti esitti kesällä Suomen Työväen Musiikkiliiton Mieskuoropäivillä. Kvartti voitti tapahtumassa järjestetyn pienryhmäkilpailun. –Kahvin jälkeen esiinnymme juhla-asut päällä. Luvassa on vaihteleva konsertti. Miesten mukaan konsertissa on mukana säestystä enemmän kuin koskaan aiemmin; Jussi Henttonen säestää kuoroa haitarilla, Martti Nissilä kitaralla. Miltä laulu kuulostaa kuoron harjoituksissa? Katso video alta.