Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Kuvataan Satakunta maailmankartalle – valokuvakilpailulla ylistetään arkimaisemaa maisemapäivänä

Lauantaina 20. lokakuuta vietetään kansainvälistä maisemapäivää. Päivän kunniaksi Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus järjestävät arkimaisema-aiheisen valokuvakilpailun Instagramissa. Ota kuva arkimaisemastasi ja osallistu kilpailuun jakamalla se kampanjan tunnisteella merkittynä. Vastaavassa Ympäristöministeriön #suojelentätä -valokuvauskilpailussa Nakkilaan tuli tunnustusta syyskuussa, kun Hannu Ranne ja Anna Kari sijoittuivat kuvallaan vanhasta hirsirakennuksesta palkintosijoille. Nyt olisi mahdollisuus tuoda kotiseutua esille uuden kilpailun avulla. Kansainvälisen maisemapäivän teemana Suomessa on arjen maisemat. Tarkoituksena on kiinnittää huomiota jokapäiväisten näkymien arvoihin. Elokuussa käynnistyi arkimaisemia ylistävä valokuvakampanja #arkimaisema Instagramissa, Twitterissä ja Facebookissa. Instagramista löytyy #arkimaisema-tunnisteella yli 1 100 kuvaa, joissa on kuvattu suomalaisten arkinäkymiä ulkomaita myöten. Kampanja huipentuu valokuvakilpailuun tulevan lauantain Maisemapäivänä. Tuomaristo valitsee kyseisenä päivänä #arkimaisema-tunnisteella Instagramissa julkaistavista kuvista parhaat. Osallistu kilpailuun kuvaamalla Maisemapäivänä 20.10. arkesi maisemia ja julkaisemalla kuvat Instagramissa tunnisteella #arkimaisema. Aikaa kuvaamiseen ja osallistumiseen on koko vuorokausi. Voit myös kertoa kuvan yhteydessä, mikä sinun arkimaisemissasi on erityisen kaunista tai kiinnostavaa. Muista myös liittyä seuraamaan arkimaisema-kampanjaa Instagramissa, Twitterissä tai Facebookissa @arkimaisema. Maisemapäivän valokuvakilpailun kolme parasta kuvaa palkitaan Kristoffer Albrechtin upealla Domestica-valokuvataidekirjalla. Teoksessa Albrecht pohtii kuviensa kautta ajan ja paikan merkitystä sekä ihmisen suhdetta ympäristöönsä. Kansainvälistä maisemapäivää on alettu viettää Euroopan neuvoston aloitteesta, ja ensimmäisen kerran päivää vietettiin vuonna 2017. Juhlapäivää vietetään kaikissa Eurooppalaiseen maisemayleissopimukseen kuuluvissa maissa.