Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Viimeinen sikari tarjoilee laadukasta komediaa Kokemäellä, Pertti Pitkonen arvioi

Teatteri. Käsikirjoitus Bengt Ahlfors, suomennos Lasse Pöysti, ohjaus ja lavastus Pekka Saaristo, puvustus Jaana Tamminen, valojen ja äänten ajo Tatu Saine, rooleissa Aino-Maija Hyttilä, Mika Latvanen, Harry Viita ja Eija Hammarberg. Kaiku ry:n ensi-ilta Stadiumilla Kokemäellä 19.10. Kulttuuriyhdistys Kaiku on ladannut alkutaipaleelleen kaksi hyvinkin erilaista, mutta kunnianhimoista näytelmää. Keväällä Kokemäellä esitettiin Nikolai Gogolin monologia Mielipuolen päiväkirja ja nyt on Viimeisen sikarin aika. Suomenruotsalaisen Bengt Ahlforsin näytelmiä on ilmestynyt kolmisenkymmentä. Porin teatterissa niistä on esitetty ainakin kolme. Jo 1960-luvun lopulla nähtiin musiikkisatiiri Miss on mun iso pörröinen nalle? , vuosikymmeniä myöhemmin AIDS-aiheinen, poleeminen Onko Kongossa tiikereitä? (teksti yhdessä Johan Bargumin kanssa) ja kymmenen vuotta sitten nyt myös Kokemäellä nähtävä Viimeinen sikari . Viimeinen sikari on komedia täynnä yllättäviä käänteitä, paljastuksia ja hersyviä hetkiä. Kielenkäyttö on terävää, välillä mustan huumorin sävyttämää puhuttaessa kuolemasta, intohimoista ja elämättömästä elämästä. Esitys keskittyy ikääntyneen ja riitelevän avioparin olohuoneeseen, joka viestii kulttuurikodista Alvar Aalto -lamppuineen ja kirjoineen. Näyttämön kokonaisilmaisusta ja teoksen rytmiikasta vastaa ohjaajakonkari Pekka Saaristo . Hänet tunnetaan monista hienoista ohjauksista ja vaativasta työmetodista. Lopputulos näkyy tässä tarkasti etenevänä komediallisena kertomuksena, joka välillä heittäytyy farssinkin pyörteisiin. Näyttämöllä neljän hengen ensemble toimii kuin häkä, ylilyöntejä ei tule. Aino-Maija Hyttilä ja Mika Latvanen tekevät komeaa ilmaisua 42 vuotta naimisissa olleesta parista, jonka yhteiselämä ei enää suju. Riita ja paha mieli saadaan aikaan vaikka hammastikusta. Harry Viita harrikalla huristelevana ja lammasmaisena pastorina on mainio. Eija Hammarberg pastorin tyttärenä tekee vahvan roolin, erityisesti hänen ja Hyttilän valokuvaussessio on herkullinen. Koko esitys toimii harkitusti ilmeitä myöten. Näytelmän ensimmäinen puolisko voisi hyvästä sanailustaan huolimatta olla tiiviimpi. Väliajan jälkeen vauhti lisääntyy, jännitys kasvaa ja yllätyksiä riittää monesta kaapista. Esityksen tyylikkäästä teemamusiikista vastaa Jarno Saaristo .