Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Puheenvuoro: Unohtakaa sukat ja kalsarit edes kerran

Jos et ole vielä ehtinyt ostaa isällesi tai isoisällesi isänpäivälahjaa, ei syytä huoleen. Pikagallup paljastaa, että isät (tai ainakin isoisät) arvostavat eniten sitä, että saavat viettää aikaa yhdessä läheistensä kanssa. Jos koko pesue saadaan saman pöydän ääreen yhtä aikaa, se on jo kuin lottovoitto. Unohtakaa siis tänä vuonna sukat, kalsarit ja pyjamat. Jos jotain on pakko ostaa, ostakaa vaikka suklaata ja mieluummin niin paljon, että perheen pienimmät saavat sitä varmasti tarpeeksi. Senkin olen huomannut, että isät eivät välitä vähääkään siitä, saavatko he lapset ja lapsenlapset luokseen juuri sunnuntaina vai esimerkiksi jo lauantaina. Yksi päivä sinne tai tänne, kunhan tulevat. Ymmärrän silti myös niitä, jotka haluavat tavata isänsä tai jälkikasvunsa juuri oikeana päivänä, isänpäivänä. Se on monelle niin tärkeä päivä, että siitä ei tingitä. Surullista on kuitenkin se, että monelle perheelle isänpäivästä tulee kilpajuoksu, kun saman päivän aikana on ehdittävä moneen osoitteeseen. On isiä ja isäpuolia, isoisiä, ukkeja, pappoja ja taatoja, joita pitää muistaa. Päivästä saattaa tulla pahimmillaan sellainen ravirata, josta ei nauti enää kukaan. Kiukku kantautuu herkästi ratin takaa takapenkille ja päinvastoin. Tapaamiset onnistuvat, jos isät ja isoisät asuvat kohtuullisen välimatkan päässä toisistaan. Mutta kun välimatkat alkavat olla pitkiä, on otettava kartta käteen ja tehtävä suunnitelma, jossa pysytään. Kaikkien juhlapyhien edellä pitäisikin istua hetkeksi alas ja miettiä, mikä kenellekin on tärkeää. Onko tärkeintä yrittää miellyttää muita vai tehdä sitä, mikä omasta perheestä tuntuu parhaalta? Voisiko joskus vetää verhot kiinni ja viettää omalla väellä koko päivän? Tai karata kylpylään, kuten ensimmäistä isänpäiväänsä viettänyt Petteri Välimaa teki kaksi vuotta sitten. Koko perhe sai nauttia yhdessäolosta ja istahtaa valmiiseen ruokapöytään. Välimaa ei muutenkaan välitä isänpäiväjuhlallisuuksista. Hänen mielestään paras mahdollinen isänpäivä olisi sellainen, että koko perhe voisi olla yhdessä ja ihan rauhassa. –Mahdollisimman vähän suunniteltua tekemistä. Hänen sanoihinsa on helppo yhtyä. Mutta suunnitelkaa silti se matkareitti etukäteen, jos lähdette ajelemaan. "Kiukku…kantautuu…herkästi ratin…takaa takapenkille…ja päinvastoin.