Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Ennen papit saarnasivat, hoitivat kirkonkirjat ja opettivat kouluissa, seurakuntalaiset kantoivat kirkkoa

Kirkkoherranviraston ovista tasajalkaa äänestämässä käynyt Honkasen pariskunta on seurakunnassa varsin tuttu näky. Ennakkoäänensä seurakuntavaaleissa jättäneitä tervehtivät iloiset, tutut työntekijät. Äskettäin 85 vuotta täyttänyt rovasti Sakari Honkanen työskenteli Nakkilan seurakunnassa 32 vuotta, joista viimeiset 25 vuotta kirkkoherrana. –Sain papin pestin Merikarvialta heti pappisvihkimyksen saatuani. Nakkilaan pääsin vain pari vuotta sittemmin. Halusin tänne, sillä tiesin kirkkoherran, rovasti Paavo Katteluksen hyväksi paimeneksi. Ei minulla ole sitten ollut mitään syytä lähteä täältä. Puoliso Maija Honkasella on vieläkin pitempi ura Nakkilan kirkkokuorossa, sillä hän laulaa siinä edelleen. –Olen laulanut kirkkokuorossa yli 60 vuotta, Nakkilassa toki vasta 54 vuotta, hän laskee nauraen. Pariskunta on tuntenut toisensa peräti 68 vuotta. He tutustuivat Euran yhteiskoulussa, jossa he osuivat samalle luokalle, vaikka Maija on joitakin vuosia Sakaria nuorempi. Maija kun harppoi luokkia nopeasti ja saavutti Sakarin luokka-asteen, sillä evakkomatkat olivat hidastaneet tämän opintoja. –Kirjoitimme molemmat ylioppilaiksi 1955. Kävin armeijan Riihimäellä ja sitten lähdin lukemaan teologiaa Helsingin yliopistoon. Maija luki siellä kieliä. Kihlauduimme opiskeluaikana, Sakari kertaa. Pappisura oli loppujen lopuksi Sakari Honkaselle helppo valinta. Se kiinnosti häntä jo kouluaikoina. Euran yhteiskoulun uskonnonopettaja Verner Wuorisalo vihki Honkasen pariskunnan helluntaina 1962. –Vain kaksi päivää aiemmin minut vihittiin papiksi Turussa. Työtilanne oli hyvä. Koska Honkanen oli saanut Turun arkkihiippakunnan stipendin, työpaikka piti valita samalta alueelta, mieluiten toki Satakunnasta. Honkanen pääsi Merikarvialle viralliseksi apulaiseksi. –Asuimme Merikarvian pikkupappilassa, esikoispoikamme syntyi siellä. Nakkilassa avautui virallisen apulaisen paikka pari vuotta myöhemmin. Valittu virallinen apulainen ja "virallinen apulaiska", kuten Sakari leikkisästi vaimoaan kutsuu, pääsivät asettumaan Nakkilan pikkupappilaan. Siellä syntyi pariskunnan toinen lapsi, tytär. Joitakin vuosia sitten pikkupappila on myyty. Tultuaan valituksi seurakunnan kirkkoherraksi pariskunta muutti Nakkilan isoon pappilaan, jossa syntyi pariskunnan kolmas lapsi. Oman talon he rakennuttivat 1980-luvulla ja asuvat sitä vieläkin. –Pappiloista luovuttiin yleisesti työsuhdeasuntoina raskaan verotuksen vuoksi. Se on ymmärrettävää, mutta harmi. Pappilat olivat seurakuntaelämän keskuksia ja kirkkoherrat hyvin kansan keskellä, Honkanen sanoo ja vaimo kertoo, kuinka useammankin kerran virkatodistuksia käytiin hakemassa pappilasta virka-ajan ulkopuolellakin. –Ei nykyisenkaltaista virka-aikaa ollut. Honkasen pappisuran alkuajat poikkesivat melkoisesti nykyisistä muutenkin. Papilla oli kuusipäiväinen työviikko ja yksi sunnuntai kuukaudessa vapaata. Seurakunnalla oli lain edellyttämät työntekijät, joita olivat pappi, kanttori, diakonissa ja suntio-haudankaivaja. Nakkilan seurakunnan kaksi pappisvirkaa olivat kirkkoherra ja virallinen apulainen. He hoitivat myös kirkonkirjojen ylläpidon, sekä kansalaiskoulun ja yhteiskoulun uskontotunteja. Saarnattavaa riitti, sillä 1960-luvulla seurakuntalaiset olivat aktiivisia ja kodit olivat aina avoinna. Joka kylässä oli oma kinkeripiirinsä ja seurakunnallisia menoja oli lähes joka illalle. Honkaset muistavat, kuinka kirkkokyydit järjestettiin sunnuntaisin kyliltä, suurimpina juhlapyhinä linja-autoilla, jotka olivat täynnä. Nykyaikaan suhteutettuna tuntuu lähes mahdottomalta, miten papit suoriutuivat tehtävästään. Sakari Honkaselle salaisuuden paljasti kirkkoherra Kattelus heti ensimmäisinä työpäivinä. –Nakkilassa seurakunta kannattelee meitä. Se on totisesti ollut juuri näin. Me viranhaltijat saamme olla kiitollisia ja kulkea heidän mukanaan. Tämän päivän haasteet seurakunnilla ovat aivan toisenlaiset. Kun puoli vuosisataa sitten yli yhdeksän kymmenestä nakkilalaisesta kuului kirkkoon, on määrä pudonnut kahdeksaan. Lisäksi kunnan väkimäärä vähenee samanaikaisesti. Ilmiö on tuttu hyvin monesta pienestä pitäjästä. –Se on harmi, mutta ajan ilmiö. Nykyisin seurakuntien työntekijät tekevät hirvittävän hyvää ja monipuolista työtä. Ei se heistä johdu. Me saimme työskennellä aikana, jolloin seurakunta koettiin äärimmäisen tärkeäksi ja sen toimintaan haluttiin osallistua. Honkaset itse osallistuvat edelleen aktiivisesti seurakuntaelämään. He käyvät lähes joka sunnuntai Nakkilan kirkossa osallistumassa jumalanpalvelukseen. Välillä suunta vie muualle. –Kun Sakari oli töissä, pääsimme harvoin muualle kirkkoon. Jossain kirkossa käymme joka sunnuntai, mutta näin eläkkeellä käymme silloin tällöin vierailemassa jossain muussa kuin kotikirkossamme vaihtelun vuoksi, Maija sanoo. Yhtä syytä, miksi kirkoissa on niin hyvin tilaa sunnuntaisin eivät Honkaset osaa sanoa. Kulttuuri on muuttunut, esimerkiksi pyhäkoulujen väheneminen sekä koulujen uskonnonopetuksen karsiminen enemmän elämänkatsomussuuntaan kertovat ajasta. –Onhan se totta, että Onni-Pekan edessä taitaa sunnuntaisin olla enemmän autoja kuin kirkon parkkipaikalla, Maija Honkanen vitsailee. Eläkeläispariskunta nautiskelee työelämän jälkeisestä rauhallisesta ajasta. Sen kirkkokuoron lisäksi Maija Honkanen tykkää hoitaa kiireettä kotia, puuhailla sisällä. Sakari Honkanen taas hoitaa pihan ja puutarhan ulkosalla. Eläkkeellä hänellä on ollut aikaa syventyä rakkaaseen intohimoon, puutarhanhoitoon. Eräänlainen paimenenvirka sekin.