Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Kynttilät ovat terveydelle vaarallisia ja aiheuttavat lapsille infektioita - ylilääkäri varoittaa, että tunnelmallinen tapa sairastuttaa myös aikuisia

Kynttilöiden polttaminen tuo koteihin tunnelmaa etenkin pimeänä aikana. Se voi kuitenkin olla haitallista terveydelle. Runsasta kynttilän polttamista pienessä asunnossa voi verrata passiiviseen tupakointiin. Ylilääkäri, ympäristöterveyden dosentti Raimo O. Salonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanoo, että toistuva kynttilöiden polttaminen voi olla syy pitkittyneeseen flunssaan ja osaltaan ylläpitää infektiokierrettä erityisesti lapsilla. –Tämä koskee etenkin alle 5-vuotiaita lapsia, mutta riski bakteeriperäisille infektioille kasvaa muillakin, jos lukuisia kynttilöitä poltetaan usein samanaikaisesti. Vastasyntyneiden kodeissa ei kannattaisi lainkaan intoutua kynttilöiden polttamiseen, vaan pitää ilma niin puhtaana kuin mahdollista. Terveitä työikäisiä herkempiä ovat myös astmaatikot, kroonista nuhaa ja kroonisia sydän- ja verisuonitauteja sairastavat sekä iäkkäät. –Yleisiä oireita polttoperäisistä pienhiukkasista altistumiselle ovat nenän ja kurkun ärsytys, poskionteloiden tulehdukset, yskä sekä hengenahdistus. Myös riski sairastua vakavampiin infektioihin kuten bakteeriperäiseen keuhkoputkentulehdukseen tai keuhkokuumeeseen kasvaa. Unohda kynttilätarjottimet Kuinka usein kynttilöitä sitten voi vielä polttaa turvallisesti? Jos kynttilöitä haluaa polttaa, Salonen suosittelee jättämään sen 1–2 kertaan viikossa ja pitämään palamisajan minimissä. Kokonaisen kynttilätarjottimellisen sijaan kannattaa sytyttää maksimissaan pari tuikkua. –Jos niitä polttaa korkeintaan parin tunnin ajan kahvi- tai päivällispöydässä, merkittäviä terveysriskejä tuskin aiheutuu. Sen sijaan kynttilöiden polttaminen lähes joka päivä tuntikausia kerrallaan viikkojen tai jopa kuukausien ajan aiheuttaa selkeitä terveysriskejä. Erityisesti polttoperäisten pienhiukkasten tiedetään heikentävän hengitys- ja verenkiertoelimistön tilaa. Haitallisimpina kynttilöiden poltossa syntyvistä yhdisteistä pidetään nokeen sitoutuneita orgaanisia PAH-yhdisteitä. Niiden on pieninäkin pitoisuuksina todettu olevan välittömästi myrkyllisiä keuhkojen soluille ja aiheuttavan keuhkoissa kudostuhoa. Vuosia tai vuosikymmeniä kestäneeseen PAH-altistumiseen liittyy myös selvästi kohonnut riski sairastua keuhkosyöpään. Lisäksi palamistuotteena syntyy orgaanisia haihtuvia kaasuja, jotka ärsyttävät hengitysteitä. –Millimetrin tuhannesosan kokoiset hiukkaset pääsevät hyvin keuhkojen ääreisosiin, missä ne viipyvät viikko- tai jopa kuukausikaupalla aiheuttaen tulehdusta keuhkojen lisäksi myös muihin elimiin. Kynttilä ja takka ovat huono yhdistelmä Suomalaiset eivät Salosen mukaan tahdo uskoa, että niinkin tunnelmallisiin asioihin kuin kynttilöihin voisi liittyä terveysriskejä. Kynttilöihin liittyy hänen mukaansa samanlainen tunneside kuin puun polttamiseen. –Suomalaiset ovat vasta hiljattain urbanisoitunutta metsäkansaa, jolle nuotion poltto, makkaranpaisto ja nokipannukahvit kuuluvat oleellisena osana retkeilyyn. Samalla tavalla kynttilöiden poltto yhdistyy moneen hyväksi koettuun: juhliin, uskonnollisiin tilaisuuksiin ja perheen yhdessäoloon, ja nykyään myös esimerkiksi kaamosoireiden torjuntaan. Siksi on Salosen mukaan helpompi mieltää terveydelle haitallisiksi päästöiksi esimerkiksi teollisuuslaitoksista tai vanhoista dieselautoista tupruavat synkät savut. –Kaikesta palamisesta syntyy kuitenkin terveydelle haitallisia päästöjä. Kynttilästä tulevat päästöt kohottavat huoneilman ultrapienten hiukkasten määrän monikymmen- tai jopa monisatakertaiseksi. Ongelmallista Salosen mukaan on, että useimmissa vanhoissa kerrostaloissa ei ole asuntokohtaista koneellista ilmanvaihtoa, jolloin sisäilma ei puhdistu tarpeeksi tehokkaasti. Etenkin vanhojen talojen pienissä asunnoissa lukuisien kynttilöiden palaminen yhdistettynä takkaan ylittää Salosen mukaan katutason liikenteen päästöt helposti. –Nokihiukkasten pitoisuudet voivat olla tässä yhdistelmässä samaa luokkaa ja PAH-yhdisteiden pitoisuudet jopa suuremmat kuin Helsingin seudun kehätiellä talven pahimpina ruuhkatunteina. Polta kynttilää oikein Pienhiukkasten ja erityisesti nokihiukkasten päästöjen määrä riippuu paljon myös siitä, miten kynttilää poltetaan. Hiukkaspäästöjä pahentaa se, jos kynttilä lepattaa tai savuttaa. Savuava kynttilä on syytä sammuttaa heti. Kynttilän sydän ei saisi myöskään olla liian pitkä eikä kynttilän liekkiin saisi kohdistua ilmavirtauksia esimerkiksi raollaan olevasta ikkunasta. Steariinikynttilä palaa yleensä parafiinikynttilää paremmin. Hiukkaspäästöistä huolestuneelle myös kynttiläpakkauksen joutsenmerkistä voi olla apua. Se asettaa rajoja nokipäästöille ja ylimääräisille lisäaineille. Salonen suosittelee hakemaan tunnelmaa mieluummin esimerkiksi led-kynttilöistä tai parvekkeelle asetetuista kynttilälyhdyistä. –Parvekkeen ikkunan läpi on mahdollista ihailla isojen värikkäiden kynttilöiden runsastakin polttamista ilman, että hiukkaspäästöt valtaavat sisätiloja.