Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti

Harjavallassa mietitään monitoimihallin lippujen hinnoittelua – salivuokriin esitetään korotuksia

Harjavallan kaupunki on uudistamassa sekä liikuntasalien vuokria että monitoimihallin pääsylippujen hinnoittelua. Tiistaina kokoontuvalle sivistyslautakunnalle esitetään, että liikunta- ja uimahallissa otetaan käyttöön alennettu lipunhinta, joka koskee lasten lisäksi eläkeläisiä, invalideja, opiskelijoita, varusmiehiä ja pitkäaikaistyöttömiä. Esitystä perustellaan sillä, että hinnaston muutoksilla pyritään lisäämään liikunta- ja uimahallin käyttöastetta. Liikuntasalien vuokriin sen sijaan esitetään korotuksia. Yhdistyksille, järjestöille ja seuroille uusi hinta olisi seitsemän euroa tunnilta, yrityksille ja elinkeinonharjoittajille kymmenen euroa tunnilta. Lisäksi sivistyslautakunnalle esitetään, että niille liikuntaseuroille ja -seuravuoroille, joissa tehdään alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten liikuntakasvatustyötä, lautakunta sitoutuu myöntämään normaalin muun avustuksen lisäksi avustusta, jolla katetaan salivuokrakulut. Salivuokria on tarkistettu viimeksi yli kuusi vuotta sitten.