Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti

Nakkilan seurakunnalla edessä kiinteistöjen saattohoitovuosi, monipuolinen toiminta jatkuu silti vilkkaana

Nakkilan seurakunnassa tuleva vuosi on monessa suhteessa vauhdikas. Näkyvimmät muutokset ovat kiinteistöratkaisuissa, jotka näkyvät monella tapaa ensi vuoden toiminnassa. Kiinteistöratkaisut sinetöivät kuitenkin myös merkittäviä säästöjä. Päätös luopua seurakuntakeskuksesta miljoonaluokan korjaustarpeineen mahdollistaa, että seurakunta aikoo tehdä ensi vuonna 7 000 euroa positiivisen tuloksen. 102 000 euron vuosikate riittää myös poistoihin. Verotuloja arvellaan kertyvän kuluvan vuoden tapaanm, eli 1,19 miljoonaa euroa kirkollisverotuottona ja valtionrahoituksena noin 108 000 euroa. Toimintatuottoja kertynee noin 120 000 euroa. Investoinneista suurin on seurakuntakodin katon korjaus, johon on varattu 50 000 euroa, minkä lisäksi 5 000 euron suunnittelurahalla laaditaan seurakuntakodille korjaussuunnitelma. Vuokratiloihin siirtymiseen on varattu rahaa ensi vuodelle 60 000 euroa. Henkilöstö säilyy lukumäärältään Nakkilan seurakunnassa entisellään, joten kulurakenne ei niiltä osin muutu. Muutoksia henkilökunnassa silti tapahtuu. Seurakunnan pitkäaikainen talouspäällikkö Soili Karilainen jää elokuussa pitämään virkavapaata ja lomiaan vuoden loppuun asti, jonka jälkeen hän jää eläkkeelle. Uuden valittavan talouspäällikön on tarkoitus aloittaa työssään heinäkuussa. Seurakunnan vakituinen kanttori Anna Tasala jatkaa virkavapaataan huhtikuun loppuun saakka. Häntä sijaistaa jo syksyn Nakkilassa ollut kanttori Pasi Nieminen , joka tulee seurakuntaan tämän sijaisuuden jälkeen kesätyöntekijäksi elokuun loppuun saakka. Kaikkiaan seurakunnassa on noin 15 työntekijää, joiden lisäksi tulevat neljä puutarhatyöntekijää ja kolme leirikeskuksen työntekijää kesäksi. Seurakunnan toiminta kulkee pitkälti totuttuja latuja. Muutoksia toimintaan tulee kiinteistöratkaisujen myötä, sillä Merimaan leirikeskuksessa pidetään Nakkilan rippikouluja viimeistä kertaa. Rippikoululeirejä järjestetään kaksi, kolmas ryhmä käy rippikoulun päiväriparina talven mittaan. Uusista toiminnoista voi mainita myös netin kautta välitettävät jumalanpalvelukset, jotka aloitettiin jo kuluvana syksynä. Internetin välityksellä Nakkilan sunnuntaijumalanpalvelukset voidaan radioida palvelutalo Keinustoolissa ja Hyppingissä. Viestintään seurakunta aikoo panostaa niin perinteisissä viestimissä kuin sosiaalisessa mediassa. Oman tiedotuslehden seurakunta aikoo jakaa joka talouteen neljä kertaa vuodessa. Seurakuntatiedot julkaistaan viikottain Sydän-Satakunnassa ja Uudessa Ajassa . Päiväkerho- ja perhekerhotyölle laaditaan seurakunnan oma varhaiskasvatussuunnitelma. Aikuistyössä seurakuntaelämää vahvistetaan teemailloin, naisten kahviloin ja miesten illoin, sekä uutena toimintana Lassen lenkki -kävely- ja hölkkätapahtumilla. –Tärkeintä toiminnassa on vahvistaa seurakuntalaisten yhteyttä ja vahvistaa seurakunnan hengellisyys tavoilla, jotka tavoittavat mahdollisimman monet, kirkkoherra Markku Järviö luonnehti.