Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Verotiedot

Mustakynän pakina: Torahammasta surren

Jäätelön syönnissä piilee vaaransa. Nyt mun jäätelössä piilee etuhammas. Tuutti se oli ja jos jäätelökauppiaalle tulee rahaa joka tuutista, niin mulla menee tämän yhden takia. Sitä ennen syön takahampailla ohraryynivelliä ja lanttusurvosta suoraan pötköstä. Vaan on se kummaa minkälaisen pakokauhun herkkähermoinen saa kun häneltä hammas katkeaa. Ympyrää siinä juoksee köökissä hän, katsoo seinäpeilistä ja käsipelistä, eikä yhtään naurata vaikka se hymy naurattaisi ketä muuta tahansa. On se niin herttainen kuin NHL:n kiekkotähdellä. Kieli pyörii suussa ja ammottavalta tuntuu aukko edessä vaikka siinä ennen oli vaan kapea hammas. On tietysti ilta ja kaikki hammaslääkärit ovat vapaalla. Päivystykseen ei lähde hän, kun ei särje, onneksi sentään, ja tiedä kuinka kauan Porissa joutuisi jonottelemaan. Voi olla, että Satasairaalaan osastoille jäisi viikoksi kiertelemään hän, eikä siltikään olisi ihan priimakunnossa kun Sydän-Satakunnan salomaille talohonsa takaisin pääsisi. Aamulla kyttääpi hän koska kello kahdeksan lyö. Sitten hän rimpahuttaa kännykällään tuttuun vastaanottoon ja audienssia anelee vasta puolen tunnin päästä, kun matkaakin sentään on. Ei löydy aikaa kuin vasta monen päivän päästä. Jos sattuu peruutuksia tulemaan, niin soitetaan, lohdutellaan. Seniorikännykänsä kanssa hän kulkee sitten niin kuin nuoriso tai uutta suhdetta odottava eronnut tunnista toiseen ja toiseen päivään. Soitto tulee mutta näin päivällä odotusaika lyhenee. Siitä hän nöyrästi kiittää. Sitten ajantappohommiin ryhtyy. Vinttikomerossa pitää päätään ja katselee vanhoja lehtiä siellä. Paikallishistorian pieni asiantuntija hänestä tulee sen viikon aikana, mutta ei sentään usko sanontaa: ”Puukko on vanhan hammas.” Viimein koittaa varattu aika ja ihan vaan kiusalla hymyilee hän vastaantulijoille, mutta se on vastuuton teko. Joku mopoilija peljästyy, ojaan kohahuttaa ja kaksikin hammasta menettää, mutta sentään tämä yksikatkihampainen hänet mukaansa ottaa ja aika saadaan hänellekin puhuttua jo parin viikon päähän. Onneksi edes pitkin hampain, pakinoinnissa ei tarvita kuin hiukan torahammasta, kirjoittaa tässä itseään peilistä naureskeleva O. Peltonen