Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti

Iso osa Harjavalta-kyselyn ehdotuksista on hyviä – ehkä kantapopulaation vaihtaminen pois lukien

Jos jostain, tuntuvat harjavaltalaiset olevan erityisen ylpeitä paikkakunnan liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksista. Sellaiseen lopputulokseen päätyy helposti, kun käy läpi taannoin kaupungin tekemän kyselyn tuloksia. Kysely oli osoitettu Harjavallassa työskenteleville – niin paikkakunnalla kuin muuallakin asuville. Kyselyn perimmäinen tavoite oli tietenkin etsiä vastauksia siihen, miten Harjavalta voisi houkutella uusia asukkaita. Kenties yllättävän monissa muualla asuvien vastauksissa korostui yksi asia. Harjavalta voisi olla houkutteleva asuinpaikka, mikäli paikkakunnalla olisi tarjolla hakijoiden tarpeita täyttäviä asuntoja. Erityisesti vuokra-asunnoille vaikuttaa olevan kysyntää. Toki vastauksissa korostuivat myös esimerkiksi kaupanalan palvelut. Samalla, kun osassa vastauksista kehuttiin Harjavallan palvelutarjontaa, osassa palveluja kaivattiin lisää. Ja niinhän se tietenkin menee: Se mikä riittää toiselle, ei välttämättä täytä toisen tarpeita. Vastauksissa nostettiin esille myös kaupungin veroprosentit; Harjavalta korotti tälle vuodelle sekä tulovero- että yleistä kiinteistöveroprosenttia. –Siinä kohtaa, kun harkitsemme muuttoa ja paikkakuntaa, jonne muutamme, vaikuttaa siihen todella paljon kunnan veroprosentti, todetaan yhdessä vastauksessa tyhjentävästi. Tulojen ja menojen kanssa tasapainottelu ei ole kunnille helppoa: Samalla, kun niiltä odotetaan laadukkaita palveluja, pitäisi myös verotusta keventää. Selvää silti on, etteivät kunnat voi loputtomasti elää yli varojensa, ja siksi myös Harjavallassa tulee tehdä korjausliikkeitä nopealla aikataululla. Pelkkä veroprosenttien korottaminen ei ole oikea, eikä millään tavalla kestävä tapa korjata kuntataloutta – millään paikkakunnalla. Vastauksissa patistettiin myös parantamaan kaupungin markkinointia – sekä liikekeskuksen yleisilmettä. Ehdotettiinpa useissa vastauksissa koko liikekeskuksen purkamista. Tilalle esitetään muun muassa kerrostaloja, joiden kivijaloissa olisi liiketiloja. Kyselyyn osallistui liki 150 vastaajaa. Määrää voinee pitää vähintään kohtuullisena. Ja vastauksetkin antanevat suuntaa sille, mitä Harjavallassa pitäisi tehdä. Yksinkertaistaen kaupungin tulisi parantaa kaupunkikuvaa, markkinointia sekä vuokra-asuntotarjontaa. Moniin asioihin kaupunkiorganisaatio voi vaikuttaa, muttei tietenkään kaikkeen. Harjavaltalaisena toivon, että erityisesti yksi kehitysidea jää toteutumatta, vaikka se hymyn huulille saikin. Vastauksessa nimittäin ehdotettiin kantapopulaation vaihtamista.