Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Verotiedot

Jari Myllykoski: "Silmät aukesivat Nakkilassakin Esperi Care -unesta – Vaikka Nakkila on nyt lopettanut kaupan valmistelun, on hyvä muistaa ja ottaa opiksi, ettei pääomasijoittaja lähtökohtaisesti omaa kultaista sydäntä vanhuksille vaan voitontavoittelulle"

MIELIPIDE Nakkilan kunnallispolitiikan kuuma peruna oli maanantaihin asti Esperi Care Oy:n ja Nakkilan välisen kaupan valmistelu. Kun yhtiö on nyt näyttänyt todellisen karvansa, niin aihe on koko valtakunnan kuuma pottu. Nakkilassa Esperi Carelle oltiin myymässä Hyppingin palvelukotia ja kauppaa ajettiin kuin käärmettä pyssyyn. Hallitus toi 11.6.2018 valtuuston kokoukseen vaikeaselkoisen ja sanalla sanoen heikosti valmistellun esityksen, jota Mervi Viinamäki (vas.) esitti hallituksen kokouksessa hylättäväksi – ja yksin jäi. Vaikka Nakkila on nyt lopettanut kaupan valmistelun, on hyvä muistaa ja ottaa opiksi, ettei pääomasijoittaja lähtökohtaisesti omaa kultaista sydäntä vanhuksille vaan voitontavoittelulle. Viranomaiset ovat joutuneet puuttumaan kuudentoista Esperi Caren yksikön toimintaan ja jopa sulkemaan Kristiinankaupungin yksikön ala-arvoisen vanhusten kohtelun vuoksi. En olisi halunnut, että hoivaa tarvitsevat vanhukset ja heidän omaisensa joutuvat maksamaan näin rankan hinnan, jotta päättäjien silmät aukeavat. Monessa Suomen kunnassa ulkoistamisratkaisuja on tehty ”sote-peikon” vuoksi. Hallituksen sote-linjaukset ovat herättäneet kunnissa osin aiheellisenkin pelon, että tyhjät kiinteistöt jäävät käsiin. Samalla on kuitenkin tullut selväksi, ettei hallituksen sote-uudistus markkinamalleineen toteuta mitään sille asetettuja tavoitteita, eikä sitä voida nykymuodossaan viedä eteenpäin. Tosiasiat pitäisi nyt tunnustaa, tilanne rauhoittaa ja virheet korjata. Oma lukunsa on terveysjättien harrastama aggressiivinen verosuunnittelu, josta Esperi Care on jälleen yksi esimerkki. Finnwatchin mukaan enemmistö Esperi Caren omistuksesta on veroparatiisi Jerseyssä sijaitsevassa rahastossa ja Suomessa toiminta on tappiollista, sillä yhtiön rahoituskulut vetävät tuloksen miinukselle. Tämä perustuu korkokikkailuun, jota marraskuussa yritettiin oppositiopuolueiden toimesta laittaa eduskunnassa kuriin. Hallitus kuitenkin sai läpi esityksensä, joka jätti huomattavia porsaanreikiä verovälttelylle. Tämä on yksi niistä monista virheistä, jotka tulevalla vaalikaudella on korjattava.