Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti

Ulkoiluystävästä saa tuen ja turvan – Aini Heikkala ja Sirpa Saarinen lenkkeilevät yhdessä viikoittain

Kokemäkeläinen Sirpa Saarinen on tullut tapaamaan Aini Heikkalaa, yksin asuvaa vanhaa rouvaa. Saarinen ja Heikkala istuvat keittiön pöydän ääressä ja vaihtavat kuulumiset. Ulkona tuiskuttaa lunta, mutta naiset päättävät silti lähteä ulos. He tekevät yhdessä yleensä parin kilometrin lenkin, juuri sen, jonka Heikkala tahtoo. Joskus lenkki voi olla pitempikin, joskus taas lyhyt pyrähdys. Se riippuu päivästä, Heikkalan voinnista ja tietysti säästä. –Etukäteen ei saa päättää mitään, Saarinen toteaa. Saarinen on yksi Kokemäen kaupungin kouluttamista vapaaehtoisista ulkoiluystävistä. Saarinen päätti lähteä mukaan vapaaehtoistyöhön, koska hänellä on siihen eläkeläisenä aikaa. –Pienen pieni ajan antaminen ei ole keneltäkään pois, Saarinen vakuuttaa. Vapaaehtoistyö on hänelle tuttua jo ennestään, sillä hänellä oli tapana käydä ulkoiluttamassa erästä rouvaa jo Vuollekodissa, kunnes tämä nukkui pois. –Hän istui pyörätuolissa, mutta kerran viikossa kävimme silti ulkona, Saarinen kertoo. Sama tapa jatkuu nyt Heikkalan kanssa, vaikka Heikkala on fyysisesti hyvässä kunnossa. Kun hänen vointiaan kyselee, hän ei vastaa, vaan näyttää. –Kattos tätä, Heikkala sanoo ja menee kyykkyyn ja ylös, kyykkyyn ja ylös. Notkeus on tallella, sillä Heikkala pitää kunnostaan huolta. –On minulla tuolla kuntopyöräkin, kyllä minä sitä rutkutan. Hyvästä fyysisestä kunnosta huolimatta Heikkala viettää vuorotellen aina kaksi viikkoa Henrikinhovissa, kaksi kotona. Kotona hän pärjää, kun kotihoito ja Saarinen käyvät häntä katsomassa. –Kyllä minä kauniilla ilmalla käyn ulkona yksinkin, mutta en mene kauas. jos on kylmä tuuli tai kova pakkanen, en lähde mihinkään. Kokemäkeläisrouvat ovat tavanneet toisensa vasta muutaman kerran, mutta jo ensimmäisellä tapaamisella Saarinen huomasi, että heillä synkkaa hyvin. Se ei ole mikään ihme, sillä Heikkala on kotoisin Räisälästä ja Saarinen Kolilta, Pohjois-Karjalasta. Puhe soljuu eteenpäin kuin huomaamatta. –Minä tiedän, missä Kokemäellä kasvaa sinivuokkoja sinisenä mattona. En kerro missä se on, mutta sinne me menemme keväällä, Saarinen lupaa. Heikkalaa ajatus kutkuttaa. Hän lähtee aina yhtä mielellään ulos ja vaikka muuallekin, kunhan joku lähtee mukaan. Saarinen ehdottaa, että he voisivat joskus käydä yhdessä myös kaupassa tai vaikka seurakunnan tilaisuuksissa. –Ei meillä ole siihen mitään estettä. Kävimme me joulukuussa pop up- tapahtumassakin, Saarinen kertoo. Heikkala innostuu jo pelkästä ajatuksesta. Vapaaehtoistyö ei ole Saariselle mikään rasite, vaan hän saa siitä itsekin paljon. Heikkala on puheliasta sorttia, ja hänen kertomiaan tarinoita on mukava kuunnella. –Hän on hirveän hyvä kertomaan, ihan kuin olisin palannut takaisin mummoni tarinoihin. Onpa hyvä, kun sain juuri hänet, Saarinen sanoo. Saarisen oli helppo ryhtyä vapaaehtoiseksi, sillä hänen mielestään siinä ei ole mitään ihmeellistä. –Ei tässä vaadita mitään merkillistä, vaan tavallisten ihmisten tavallista kanssakäymistä. Ei tarvitse olla minkäänlaisia erityistaitoja, ei minulla ainakaan ole, Saarinen nauraa. Saarinen ei tietänyt Heikkalasta mitään ennen kuin kotihoito kertoi hänen nimensä, ikänsä ja osoitteensa. Oli helppo aloittaa täysin puhtaalta pöydältä. –Me kerromme toisillemme ne asiat, jotka haluamme. Minulta saa myös kysyä mitä vain, Saarinen sanoo. Kokemäen kaupungin kotihoito koulutti ulkoiluystäviä vapaaehtoisiksi ulkoiluttajiksi viime vuonna. Kahden päivän koulutukseen osallistui kahdeksan vapaaehtoista. Kaikki ulkoilutettavat ovat kotihoidon asiakkaita. Ulkoiluystäviä tarvittaisiin vielä lisää, sillä ulkoilemaan haluavia vanhuksia on enemmän kuin ulkoiluttajia. Kaupunki suunnitteleekin uuden koulutuksen järjestämistä vielä kevään aikana.