Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Eurovaalikone Tulospalvelu

Veikko Tuomi täyttäisi keväällä 95 vuotta – hänen musiikkiaan tulkitaan ensi viikolla Harjavallassa

Väsyttämistaktiikka. Sellaista Jorma Asara kertoo joutuneensa käyttämään ennen kuin sai suostuteltua Martti Nissilän esittämään kanssaan yleisölle Veikko Tuomen (1924–1992) kappaleita. Tuo konsertti on luvassa ensi viikolla. Yhdessä Asaran ja Nissilän kanssa Harjavallassa esiintyy Jussi Henttonen , joka soittaa konsertissa haitaria. Veikko Tuomi on Jorma Asaralle tuttu mies vuosien takaa. Aikanaan hän meni Tuomen orkesteriin laulusolistiksi, kun yhtye meni levyttämään. –Ajattelin ehdottaa Martilla konsertin järjestämistä, koska Veikko Tuomi on satakuntalainen ihminen, jonka ainakin vanhempi väki tuntee, Asara kertaa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Veikko Tuomi on syntynyt Kiukaisissa 24. maaliskuuta vuonna 1924. Toisin sanoen hänen syntymästään tulee kuluneeksi tänä keväänä 95 vuotta. Hän on tehnyt yli 220 levytystä. Niistä Jorma Asara ja Martti Nissilä valitsivat esitettäväksi 17 kappaletta – toki valintaan vaikutti myös se, mitkä nuotit olivat jo saatavilla. Molemmat miehet tulkitsevat konsertissa yksin seitsemän laulua, minkä lisäksi kolme tunnetuinta laulua he aikovat laulattaa yleisöllä. –Uskoisimme, että 50-vuotiaista ylöspäin ihmiset kyllä muistavat Veikko Tuomen, mutta 20-vuotiaat eivät ole hänestä kuulleetkaan. Uskomme, että laulut varmaan tuntee laajempikin väki, miehet miettivät. Laulajan läpimurtokappale oli tango Satu ruskeista silmistä vuodelta 1950. –Se myi 17 000 kappaletta, mikä oli siihen aikaan tosi paljon, Jorma Asara kertoo. 1960-luvun alussa Veikko Tuomi levytti muun muassa kappaleet Musta ruusu ja Sabina . Muita hänen tunnettuja levytyksiään ovat muun muassa Mustalaisviulu ja Tango Poema . Ensin mainitun menestyksestä oli tiettävästi kateellinen Veikko Tuomen kilpakumppani Olavi Virtakin . Konsertti järjestetään koulukeskuksen ruokalassa sunnuntaina 17. helmikuuta kello 15. Ohjelma maksaa kymmenen euroa. Kahvia on tarjolla ennen konserttia. "Uskoisimme, että 50-vuotiaista ylöspäin ihmiset kyllä muistavat Veikko Tuomen, mutta 20-vuotiaat eivät ole hänestä kuulleetkaan. Uskomme, että laulut varmaan tuntee laajempikin väki." Jorma Asara ja Martti Nissilä