Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti

Satakunnassa kaatui 3 428 hirveä – syksyn jahti oli nyt entistä pidempi

Satakunnan metsissä kaadettiin 400 hirveä enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Riistakeskuksen Satakunnan toimialueella kaadettiin yhteensä 3 428 hirveä. Hirvenmetsästyskausi päättyi tammikuun puolivälissä. Kauden kokonaissaaliista vasoja oli puolet, ja kaadetuista aikuisista hirvistä lievä enemmistö naaraita. Myönnetyistä pyyntiluvista käytettiin 92 prosenttia. Eniten hirviä kaatui pinta-alaan suhteutettuna Satakunnan pohjoisella rannikkoseudulla. Hirvikannan tiheys on viime vuosina ollut Satakunnan alueellisen riistaneuvoston tavoitteiden ylärajoilla tai yläpuolella. Syksyn jahdissa hirvikantaa pyrittiinkin harventamaan kohti hirvitalousalueittain asetettuja tavoitetiheyksiä. Luonnonvarakeskus aikoo arvioida tämän hetkistä hirvikannan kokoa ja rakennetta. Hirven metsästysaikaa on pidennetty siten, että jahtia oli nyt ensimmäistä kertaa mahdollista jatkaa aina tammikuun puoliväliin saakka. Tammikuussa Satakunnan alueella saaliiksi kertyi muutama kymmenen hirveä. Satakunnan toimialueen noin 15 000:sta metsästyskortin lunastaneesta henkilöstä hirvieläinjahteihin osallistuu arviolta 6 000.