Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti

Etujärjestö listasi Suomen talouskehitystä ja hyvinvointia uhkaavat kiireelliset korjauskohteet – Näistä kolme sijaitsee Kokemäellä

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK toivoo jatkoa Suomen nykyisen hallituksen aloittamalle väylien korjausvelan lyhentämiselle. Liiton mukaan tieverkon korjausvelka uhkaa koko maan talouskehitystä ja hyvinvointia. MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan mukaan seuraavankin hallituksen tulee suunnata korjausvelan purkamiseen vähintään 1,5 miljardia euroa. –Ilman suuria lisäpanostuksia väylien kuntoon Suomen talous rampautuu ja vaikutukset työllisyyteen ja hyvinvointiin ovat kohtalokkaita, puheenjohtaja toteaa MTK:n tiedotteessa. Etujärjestö on kerännyt ympäri maan 200 esimerkkikohdetta, jotka sen mukaan osoittavat, että kunnostettavia teitä on runsaasti joka puolella Suomea. Satakunnasta ja Varsinais-Suomesta listalla on 20 kohdetta, joista kolme on Kokemäellä. Mukana on kaksi huonokuntoista tietä sekä rautatieaseman kuormauspaikka. MTK:n mukaan Kokemäen rautatieaseman kuormauspaikka on ensiluokkaisen tärkeä koko läntisen Suomen puuhuollolle, koska muuta lastausverkkoa on karsittu. Etujärjestö muistuttaa, ettei lastauslaituria ole peruskunnostettu pitkään aikaan, sen rakenteet ovat rapistumassa. Laiturin läpäisykyky ei myöskään ole riittävä. –Lastauslaituria tulee jatkaa koko junan lastauksen mahdollistavaan 24 vaunun pituuteen, tiedotteessa todetaan. Huonokuntoisista teistä MTK nostaa esille Kokemäen Kynsikankaalta Kullaalle johtavan tien, jolla on sen mukaan runsaasti raskasta liikennettä – muun muassa sorakuljetusta ja puutavaran ajoa päivittäin. Tiedotteessa kerrotaan, että raskaat autot eivät voi ajaa tien reunaa painumien vuoksi. Raskaiden ajoneuvoyhdistelmien ajaminen keskellä tietä vaarantaa liikennettä. Myös tien päällyste on huonokuntoinen. Kynsikankaalta lähtevä yhdystie on Häyhtiönmaahan saakka tie numero 2475. Kettulantien risteyksestä Kullaalle tien numero on 2460. Toinen MTK:n huonokuntoiseksi mainitsema tieosuus on yhdystie 2470 Kauvatsalta Kiikoisiin. Tiellä on runsaasti läpimenoliikennettä ja raskaita kuljetuksia. Tie on MTK:n mukaan kapea, mutkainen ja pinnaltaan huonokuntoinen.