Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Vaalikone

Six Minutes After päättää hiljaiselon ensi kuun alussa – julkaisee uutta musiikkia

Kun satakuntalainen kulttibändi Six Minutes After ilmoitti kesällä 2017 palaavansa määrittelemättömän ajan kuluttua, lienee monien reaktio ollut hämmästys. Yhtye on tullut ainakin musiikkipiireissä tunnetuksi muun muassa mukanaan vievistä keikoista. Tuo tauko jäi lopulta vain puolen vuoden mittaiseksi – jo seuraavana vuonna yhtye alkoi harjoitella uudestaan. Se oli saanut uutta innostusta: Parissa, kolmessa kuukaudessa syntyi kahdeksan uutta kappaletta, joiden kanssa yhtye, eli Risto Ojalammi , Jukka Rauta ja Ari Yliahtela suuntasivat loppuvuodesta studioon. Lopulta äänitettyjen kappaleiden määrä kasvoi vielä yhdellä. Kun yhtye huomasi, että sillä oli soittoaikaa jäljellä, kaivettiin vanhojen demojen joukosta yksi kappale lisää nauhoitettavaksi. Paluu tauon jälkeen ei ollut yhtyeen laulaja-kitaristi Ojalammen ja basisti Raudan mukaan vaikea. Päinvastoin – kaikesta huomasi, että kolmikko on soittanut yhdessä kymmenen vuotta. –Meillä on palikat kohdillaan, ja työskentely on tehokasta. Tauolla oli iso vaikutus, sillä ennen sitä toiminta vähän junnasi paikallaan. Se oli liikaa yrittämistä, miehet kertaavat. –Jossain kohtaa meillä oli kasassa jo demon verran kappaleita, mutta niitä ei julkaistu. Nyt äänitetyissä kappaleissa on vähän samaa kuin siinä, kun aloitimme. Kappaleita vain tehtiin. Kappaleet äänitettiin Häiriö Piirisen ohjauksella Recroomilla Porissa. Lopputulos, eli yhtyeen nimeä kantava yhdeksän kappaleen levy julkaistaan ensi viikolla. Sitä tullaan myymään muun muassa Porin Levykaupassa, minkä lisäksi se on kuunneltavissa Spotifyssa. Tuleva albumi on Six Minutes Afterin viides julkaisu, mutta ensimmäinen kokopitkä sellainen. Lisäksi kesällä 2016 se julkaisi kaksi kappaletta vain verkossa. Raudan ja Ojalammen mukaan oli selvää, että seuraava julkaisu tulisi olemaan kokopitkä albumi. Kappaleista valtaosa syntyi vuosi sitten keväällä, jos kohta poikkeuskin löytyy. –Yksi slovari on sellainen, minkä intromelodia, soinnut ja laulumelodia ovat viidentoista vuoden takaa, Ojalammi kertoo. Kaksikon mukaan albumi kumartaa jonkin verran muutenkin yhtyeen historialle: He rinnastavat sen joissain määrin keväällä 2011 julkaistuun Do You Want to Hear More? -levyyn. –Tässä on jonkin verran enemmän melodioita, mutta levy on samalla tavalla aika suoraviivainen, Ojalammi kertoo. Syitä erityisesti runsaille melodioille hän löytää monia. –Kai sitä on halunnut saada voimakkaampia kertosäkeitä mukaan. Lisäksi siihen vaikuttaa se, mitä on itse kuunnellut. Ja lauluntekijänäkin on kehittynyt ja muuttunut. Jos jotain , on yhtye pyrkinyt tallentamaan musiikkiaan levylle mahdollisimman luonnollisesti, lähellä sitä, miltä se kuulostaa myös livenä. Käytännössä siis esimerkiksi kitaroita ei ole levyllä tuplailtu. Levyllä soittaa aito trio. Tähän mennessä yhtye on julkaissut jo kaksi uutta kappalettaan Youtubessa. Niistä ensimmäisen, Of Course , noin kuukausi sitten, ja jälkimmäisen, Expectations , tällä viikolla. –Lähtökohtaisesti halusimme tehdä hyvän rokkilevyn, sellaisen, johon olemme itse tyytyväisiä. Kaikki muu on plussaa, mutta ainakin sinkuista olemme saaneet hyvää palautetta myös muilta. Six Minutes After julkaisee levynsä 9. maaliskuuta, jolloin se myös esiintyy Porin Baarikaapissa yhdessä Auran kanssa. Kokemäen Olkkarilla yhtye esiintyy 18. huhtikuuta. "Halusimme tehdä hyvän rokkilevyn, sellaisen, johon olemme itse tyytyväisiä. Kaikki muu on plussaa, mutta ainakin sinkuista olemme saaneet hyvää palautetta myös muilta." Risto Ojalammi ja Jukka Rauta