Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti

Panelia järjestää suunnistuscupin päätöksestä kyläjuhlan

Satakunnan suunnistajat ovat pitäneet kuntoaan yllä jo kuusi vuotta kiertämällä talvisprintticupia eri puolilla maakuntaa. Kaupunkisuunnistuskisoja järjestetään tänä vuonna seitsemät, joista viimeinen kisataan sunnuntaina 31. maaliskuuta Panelian torin ympäristössä. –Viimeksi WSC (winter sprint cup) järjestettiin Paneliassa vuonna 2014, eli tulemme tänne nyt toistamiseen, yksi WSC-kiertueen järjestäjistä, Kiukaisten urheilijoiden Kimmo Mieskoski sanoo. WSC kisattiin jo Ulvilassa, Porissa, Huittisissa, Kokemäellä, Raumalla ja Pomarkussa. Vaikka VSC on "tosisuunnistajien" kilpailu, soveltuu se kaikille suunnistuksen harrastajille, sillä loppuajoissa huomioidaan ikä- ja sukupuolihyvitys. Miesten aktiivisarjassa kisaava Kimmo Mieskoski ei hyvitystä saa. Jos samassa ajassa hänen kanssaan radan kiertää vaikkapa 12-vuotias tyttö, arvioidaan suoritus kovemmaksi hyvitysten ansiosta. Eihän Panelia olisi Panelia, jos sen kyläaktiivit eivät hyödyntäisi tällaista mahdollisuutta järjestää kansanjuhla. Panelian kotiseutuyhdistyksen leikkikenttätoimikunta otti kokoamisvastuun ja sai joukon yrityksiä ja yhdistyksiä jälleen ponnistelemaan yhteisen tapahtuman. –Tämä oli otollinen aika järjestää jotain yhteistä kivaa. Eihän tähän aikaan vuodesta juuri mitään yhteisiä rientoja tapahdu, Sini Suominen leikkikenttätoimikunnasta sanoo. Talkoolaisia ja sponsoreita löytyi nopeasti hyvään tarkoitukseen, sillä tapahtuman tuotto aiotaan kerätä kotiseutuyhdistyksen ylläpitämän leikkikentän varustuksen parantamiseen. –Etenkin kouluikäiset ovat toivoneet hieman "hurjempia" laitteita, Johanna Mäenpää leikkikenttätoimikunnasta sanoo. Koska tapahtumasta haluttiin kaiken kansan juhla. laajennettiin WSC:tä myös kilpailulliselta puolelta. WSC aloittaa päivän kello 11. Lisäkilpailuina ideoitiin kaksi muuta suunnistustapahtumaa: nuorten viesti ja porukkaviesti. Nuorten viesti on kouluikäisille tarkoitettu kilpailu, jonka rasteilla suoritetaan tehtäviä. –Ratoja nuorten kisassa on kolme. Niistä voi valita sopivan tason. Kompassia ei kaupunkisuunnistuskisoissa tarvita, kartalla pärjää, Mieskoski sanoo. Kaupunkisuunnistus sopii kokemattomallekin suunnistajalle testata kartanlukutaitojaan, sillä tiiviillä alueella on vaikea päästä eksymään. Lisäksi kaikki radat ovat niin kutsuttuja nauharasteja, eli rata on merkitty lippusiimalla, joskaan ei suorinta reittiä. Mieskoski kehuu Panelian torin ympäristöä mainioksi kaupunkisuunnistukseen. Joki, rivimyllyt ja Kuninkaanhauta rajaavat tiiviin suunnistusmaaston, jossa kartanlukutaito ratkaisee luonnollisten esteiden kiertotaidolla. Esimerkiksi aidat ovat hyviä harkinnan kohteita, voiko niitä ylittää vai kannattaako valita kiertoreitti. Porukkaviestistä Sini Suominen arvelee päivän kohokohtaa. Hän toivoo, että työ- tai kaveriporukat osallistuisivat reippaalla ja leikkimielisellä otteella tyky-päiväksikin soveltuvaan tapahtumaan. –Toivomme, että porukat pukeutuvat jonkun vapaasti valitsemansa teeman mukaisesti yhtenäsiin asuihin, jotta joukkueet erottaa ulkoisestikin. Myös Euran seurakunta osallistuu tapahtumiin, jotka päättyvät Panelian kirkossa yhteislaulutilaisuuteen. Siellä musisoidaan Markku Haaviston ja Varpu Kivelän johdolla. Satakunnan suunnistajien kauden viimeinen WSP (winter sprint cup) kisataan Panelian keskustassa sunnuntaina 31. maaliskuuta kello 11–12. Kello 12–13 järjestetään nuorten kaupunkirastisuunnistuskisa kouluikäisille. Kello 13–14 kisataan porukkaviesti 3-henkisin joukkuein. Viesti soveltuu yrityksille, yhdistyksille ja kaveriporukoille. Kello 15 suunnistuspäivä päättyy yhteislaulutilaisuuteen kirkossa.