Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Mielipide: ”Jossakin on ongelma – Miksi hyvinvointivaltio Suomessa tulot eivät riitä ruokaan?”

MIELIPIDE Vallitseva tilanne saa perheet entistä tiukemmalle. Rahat eivät meinaa riittää elämiseen vaikka kävisi töissäkin. Saatikka esimerkiksi työttömillä, sairaseläkeläisillä ja pienituloisilla eläkeläisillä. Auto on laitettava pois, syyslomalla ei voi haaveilla ulkomaanmatkasta, josko se olisi sallittuakaan. Jokilaakson seurakunnassa Kokemäellä me saamme hakea kaupoista hävikkiruokaa, jota kauppiaat ystävällisesti antavat meille, vaikka se teettää työtä. Vapaaehtoisesti omalla autolla ja omilla polttoaineilla haemme ruokaa. Kaksi kertaa viikossa jaamme tarvitsijoille lahjoitettua, kaupoista poistettua ruokaa. Ruuan hakijoita on aina ainakin viitisenkymmentä, välillä 80 henkilöä hipoen. Ilmainen ruoka auttaa perheitä ja yksin eläviä taas muutaman päivän, ja tulot riittävätkin ehkä lääkkeisiin kun ruoka oli ilmaista. Pienissä seurakunnissa Harjavallassa ja Kokemäellä saamme ruokkia nälkäisiä. Evankelisluterilaiset seurakunnat tekevät oman osansa. Tarvitsijoiden määrä kasvaa koko ajan, sillä jokaisen täytyy syödä pysyäkseen hengissä. Pienellä porukalla sitkeästi tätä työtä tehdään. Voisimme hakea ruokaa ja jakaa sen keskenämme ja taputella vatsaamme kylläisinä. Mutta niin emme tee. Miksi? Koska Jeesus Raamatussa antoi ohjeen: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi”. Mielestäni jossakin on ongelma. Miksi hyvinvointivaltio Suomessa tulot eivät riitä ruokaan? Pitäisikö hylätä aikomus jostakin henkilötunnusten muuttamisesta ja käyttää se raha suomalaisten ruokkimiseen, jotta kaikilla olisi kuukauden ravitsevaa, tuoretta ruokaa jääkaapissa. Nyt olisi aika palata perusasioiden ääreen ihan joka tasolla. Jos sinä voit auttaa lähimmäistäsi, niin tee niin. Auttaessaan toista tulee itse Siunatuksi ja hyvälle mielelle. Kirjoittaja on Harjavallasta.