Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Verotiedot

Postaukseni herättävät joskus henkiin nekin kaverit, joiden luulin tehneen vähintään somekuoleman

KOLUMNI Käytän päivittäin somea, varsinkin Facebookia ja Twitteriä. Silloin kun liityin someen, olivat ajat toiset. Nyt on moni asia muuttunut. Niin on muuttunut myös some ja se, mihin sitä käytetään. Se on muuttunut niin paljon, että monelle se on ollut liikaa. Olen myös itse jo pitkään kärvistellyt sen kiistattoman asian kanssa, että se miten toinen ihminen tai asia somessa kohdataan, on tyystin erilaista verrattuna oikean elämän kohtaamisiin. Se voi parhaimmillaan olla niin sydämellistä, että tämmöinen mies, joka ei puhu eikä pussaa, välillä jopa punastuu. Nuo postaukset voivat olla myös jotain aivan muuta, etten oikein tahtomallakaan löydä puolustusta niille. Jokaisella somen käyttäjällä on omanlaisensa tyyli käyttää sitä, ja tuota kunnioitan. Niinpä vältän kommentoimasta niitä postauksia, jotka eivät käy yksiin omien ajatuksieni kanssa. Rehellisyyden nimissä tunnustan, että pari kertaa on tullut laitettua jotain. Olen kuitenkin koettanut olla kiltti sanoissani. Toisaalta näistä syntyy aina ihme vänkäystä, joka ei johda mihinkään. Ehkä on syytä tunnustaa toinenkin asia. Olen omissa postauksissani tuonut julki ajatuksiani yhteiskunnallisesta nykymenosta. Kuinka ollakaan nuo herättävät henkiin nekin kaverit, joiden luulin tehneen vähintään somekuoleman. Lopputuloksena on ollut tuo edellä mainittu vänkäys, joka ei tosiaan johda mihinkään. Tämä omituinen somekäyttäytyminen on viime vuosina alkanut tuskastuttaa myös minua. Tuntuu, että ei ole mitään väliä minkälaista retoriikkaa käyttää. Perusteluista nyt puhumattakaan. "Tämmöinen mies, joka ei puhu eikä pussaa, välillä jopa punastuu.” Tuo Facebook toimii myös niin, että mitä enemmän kiinnostut jostain aiheesta, sitä enemmän niitä aiheita tyrkytetään luettavaksi. Olenkin lisännyt omaa ahdistustani lukemalla iltapäivälehtien postauksia, joiden kommenttiketjuissa meno on kuin villissä lännessä. Ei siellä nyt ketään ammuta, mutta kommentit laukaistaan siitä vaan, ja tyyli on vapaa. Kun kaveria ei jätetä edes Facebookissa, ainakaan minä, olenkin tehnyt joitakin säätöjä ihan itseä säästääkseni. Kummasti on olo helpottanut. Toisaalta olen löytänyt tuollaiset 30 000 ihmistä, jotka jakavat ajatukseni nykymenosta. Tämän takia en elä mitään ruususen unta tuon paheksumani epäasiallisen käytöksen suhteen. Toisaalta hymyilyttää, että jonkun mielestä olen nyt hörhö. Onpahan uusi nimitys aiempien päälle. Kirjoittaja on oman elämänsä sankari ja (eli) lähihoitaja.