Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Yksi asia on varma: puhumalla paranee

KOLUMNI Yksi mieliaiheistani on puhuminen. Puhumisestahan on, jos jonkinlaisia sanontoja. Nyt haluan tarttua sanontaan ”puhumatta paras”. Koska asioista puhuminen on minulle tärkeää, kävin aikoinani työnantajan järjestämän työnohjaajakoulutuksen. Työnohjaus kiinnosti minua, nuorta hoitajaa, koska näin siinä mahdollisuuden auttaa työyhteisöä keskustelemaan ohjatusti erilaisista asioista. Muistan kuinka tuon koulutuksen jälkeen päätin pistää asiat kuntoon omassa työyhteisössäni. Olin jokseenkin väsynyt, kun kahden kesken puhuttiin erilaisista ongelmista koskien työyhteisöä ja työn tekemistä, mutta muuten niistä ei puhuttu. Sain houkuteltua kokeneen työnohjaajan mukaan projektiin, jossa asiat pistettäisiin kuntoon. Hän kyllä hiukan epäili onnistumista. Niinhän siinä kävi, että huolimatta lähes jokaisen työntekijän kahden kesken antamasta hyväksynnästä kissojen nostamisesta pöydälle, ei oikein kenelläkään ollutkaan esittää mitään ongelmia ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Se homma päättyi ennen kuin alkoikaan. Haluan kuitenkin todeta, että minulla oli kyllä kivat työkaverit tästä huolimatta. Näin siinä vain kävi, kuten tuo työnohjaaja oli ennustanut. Ovatko asiat sitten muuttuneet vuosikymmenten saatossa? Omasta mielestäni eivät. On varmasti eroja työyhteisöissä ja jossain voidaan aidosti olla tyytyväisiäkin. Työyhteisöissä on kuitenkin erilaisia tasoja riippuen organisaation koosta. Yhden työyhteisön lisäksi saattaa olla useitakin yksiköitä, joiden pitäisi pystyä tekemään hyvää yhteistyötä. Sen lisäksi isossa organisaatiossa on luonnollisesti useampia ”portaita” alhaalta ylös. Kaikkien näiden pitäisi pystyä tekemään työtä yhteisen päämäärän eteen. Jotta tämä onnistuisi, tarvitaan sitä puhumista. Nimenomaan puhumista. Jos hiukan vertaan aiempia aikoja, niin nykyään viestintä tapahtuu entistä enemmän sähköposteilla ja muita viestipalveluja hyväksi käyttäen. Tästä seuraa luonnollisesti se, että viestin lähettäjästä muodostuu kuva vain sen perusteella mitä viestissä lukee. Siihen kun vielä lisätään ne rivienvälit, jotka jokainen ymmärtää tahtomallaan tavalla, niin ei kai tarvitse kertoa mitä tästä seuraa. Totta lienee sekin, että näinä hektisinä aikoina ei tuota aikaa henkilökohtaiselle tapaamiselle niin vain löydy, mutta yritystä tähän suuntaan täytyisi olla. Selvää on myös, että puhumisen lisäksi tarvitaan kykyä kuunnella. Selvyyden vuoksi sanon, etten tarkoita tässä vain kommunikointia esimiesten ja työntekijöiden välillä. Perustan ajatukseni koko työhistoriani tuoman kokemuksen pohjalta. Tämä teema olisi tietysti loputon ja välillä tulee olo, että lienee utopiaa täydellisyyden tavoittaminen. Mutta se on varmaa, että puhumalla paranee. Kirjoittaja on oman elämänsä sankari ja (eli) lähihoitaja.