Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Verotiedot

Nuutin päivän kierros jouduttiin perumaan – paikalle ei ilmestynyt ensimmäistäkään nuuttipukkia

Kokemäen kaupungin nuorisotyöntekijät Jenni Kotajärvi ja Mikko Säylä odottelivat turhaan nuuttipukkeja Henrikinhovin edustalla maanantai-iltana. Kotajärven ja Säylän seurana oli ainoastaan nuorten vaikuttajaryhmän nuoria, jotka olivat mukana järjestämässä Nuutin päivän kierrosta 5–11-vuotiaille lapsille ja nuorille. Tarkoitus oli, että kierroksen aikana olisi porukalla käyty tervehtimässä sekä Henrikinhovin että Vuollekodin vanhuksia, mutta koska paikalle ei tullut yhtään nuuttipukkia, koko kierros jouduttiin perumaan. Ilona Ojalaa , Ellinoora Kallioista , Agnes Bobergiä , Alisa Merzlikinaa ja Pinja Nykästä se ei kuitenkaan haitannut, sillä he pääsivät illan lopuksi Nuokkarille juomaan nuuttipukeille varatut kaakaot. Nuorisotyöntekijä Jenni Kotajärvi kertoi Nuutin päivän kierroksen olleen alun perin nuorten oma idea, jonka Maiju Grundström keksi. Hän halusi herätellä henkiin vanhan suomalaisen perinteen, joka oli jäämässä halloweenin jalkoihin. Ensimmäiselle Nuutin päivän kierrokselle viime vuonna osallistui 12 lasta, joista nuorin oli viisivuotias. Sekä Kotajärvi että Säylä kertoivat kierrelleensä lapsena nuuttipukkeina, mutta nuorista vain Pinja Nykäsellä oli vastaanvanlaista kokemusta. – Olin pukeutunut isän siniseen mäkihyppypukuun, Pinja kertoi.