Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Verotiedot

Pääkirjoitus: Sorateiden hoito vaikeutuu, kun ilmasto muuttuu – Silti päällystettyjä teitä muutetaan kiihtyvällä tahdilla sorateiksi

Runsaat syyssateet ovat saaneet soratiet huonoon kuntoon. Monin paikoin ajaminen niin autolla kuin muillakin ajoneuvoilla on nyt raskasta. Liejuuntuneella sorapinnalla ajoneuvon pyörät painuvat tiehen ja vaikeuttavat ohjaamista. Nopeutta pitää laskea merkittävästi, jos aikoo pysyä tiellä. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ely) mukaan teitä hoitavat urakoitsijat levittävät mursketta pahimpiin liejukohtiin. Juuri muuta sorateille ei voida tehdä. Käytettävissä olevan murskeen määrä on pieni, urakoissa ei ole varauduttu riittäviin murskemääriin. Yleistyviä syksyn pintakelirikkoja ei ely-keskuksen mukaan pystytä riittävässä määrin hoitamaan. Ilmastonmuutoksen eteneminen ei lupaa hyvää sääoloista riippuvaisille sorateille. Kun talvesta tulee yhä lyhyempi, on vettyneitä sorateitä mahdotonta pitää hyvässä kunnossa – etenkään syksyisin. Kun vielä suuntaus on sellainen, että vähäliikenteisiä päällystettyjä teitä muutetaan sorapintaisiksi, ei tilanne lupaa sorateitä ajaville hyvää. Muuttuneessa tilanteessa sorateiden hoitoon tarvittaisiin huomattavasti aikaisempaa enemmän rahaa. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, koska koko tieverkko kärvistelee korjausvelassa. Jos tiet haluttaisiin pitää oikeasti hyvässä kunnossa, pitäisi teiden päällystämistä lisätä eikä vähentää. Päällystetty tie pysyy ajokelpoisena myös sateisena syksynä.