Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Harjavallan seurakunta on piristänyt ihmisiä laulamalla: ”Onneksi on kevät, ja ihmiset ovat voineet tulla kuuntelemaan ulos tai parvekkeelle” – katso tallenteelta perjantai-iltapäivän esitys

Harjavallan seurakunta on tuonut viime viikkoina uudenlaista iloa paikallisten arkeen, kun kolmen naisen kuoro, eli diakonissa Tiina Virta , seurakuntapastori Anniina Salminen ja lähetyssihteeri Marja Boberg ovat esiintyneet paikallisille ikäihmisille. Esiintymisillä on haluttu tervehtiä ja piristää ihmisiä, Boberg sanoo. – Idea lähti Tiinalta, kun nyt ei voi kohdata ihmisiä, varsinkaan yli 70-vuotiaita samalla tavalla kuin yleensä seurakunnassa, hän kertaa esiintymisten taustaa. – Ihmisten kanssa voi kokea yhteyttä, vaikkei heidän lähelleen voikaan mennä. Onneksi on kevät, ja ihmiset ovat voineet tulla kuuntelemaan ulos tai parvekkeelle. On tosi kiva, että meidät on otettu mielellään vastaan. Esiintymisiä on ollut tähän mennessä neljä ja luvassa on vielä kaksi. Ensimmäiset esiintymiset olivat toukokuun puolivälissä ja jatkoa ne saivat viime viikolla. Tällä viikolla luvassa on vielä kaksi esiintymistä perjantaina – ensin Myllykadulla ja myöhemmin Piispankadulla. Esiintymiset ovat koostuneet Marja Bobergin mukaan lauluista, joilla on helppo piristää ja tuoda muistoja mieleen. – Viime keikalla huomasi, miten ihmisillä suut liikkuivat laulujen mukana. Ne muistuvat helposti mieleen. Hän kuvaa vastaanottoa lämpimäksi. – Viimeksi keikkapaikat olivat vierekkäin ja kun lähdimme seuraavaan paikkaan, edellisen paikan asukkaat jäivät myös kuuntelemaan aidan yli. Mikäli perjantai-iltapäivän esityksestä haluaa saada osansa, mutta ei pääse paikalle, se onnistuu myös Sydän-Satakunnan verkkosivuilla. Lähetämme viimeisen, perjantaina 29. toukokuuta iltapäivällä alkavan esityksen suorana lähetyksenä. Esityksessä on säävaraus, mutta tällä hetkellä ennuste näyttää perjantaille mainiota säätä: Aurinkoa ja viittätoista lämpöastetta. Katso alta tallenne perjantain esityksestä.