Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Viestit: ”Tuollaista roskaa – Täytyy todella sanoa että taitaa olla puhe siitä mistä puute”

Vuosina 2006–2010 menetti 356 ihmistä henkensä rattijuopon aiheuttamissa kolareissa. Ei ole paljon näkynyt tilastoissa, mitkä olivat seuraukset. Mutta Ranskassa näkyy. Jos on alkoholia veressä yli 0,8 promillea, menee ajokortti hyllylle kolmeksi vuodeksi. Vankeutta tulee kaksi vuotta ja sakkoa 4 500 euroa. Lisäksi tulee pakollinen liikenneturvallisuuskurssi. Kiukaislainen Eikö Kaikulla ole muuta esitettävänä kuin tuollaista roskaa? Jo on aikoihin eletty! Täytyy todella sanoa että taitaa olla puhe siitä mistä puute – mutta on kyllä puute jostain muustakin! Älkää kukaan menkö katsomaan, niin oppivat! Rattijuoppo ajoi kymmenettä kertaa vuoden sisällä ilman ajolupaa. Poliisi se yleensä vain epäilee. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Onko Suomen lain tulkinnassa jotain vikaa? Tapauksessa oli entisiä rikoksia, tuli alennusta. Onko tämä jo yleistä EU-maissa. Yleensä jo ensikertalaisten rikokset kuitataan ehdonalaisella. Oliko tämä Euran tapaus tahaton kuoleman tuottaminen? Pakettiautolla pakitettiin yli. Ranskassa olisi pantu viideksi vuodeksi vankilaan ja määrätty 75 000 euroa sakkoa. Kiukaislainen Ei ole helppoa rakentaa hittituotetta tyhjästä, vaikka saisi ilmaista mainosta medialta, kuten kävi Kokemäen puupolkupyörän tapauksessa. Hypetykseen verrattuna pyöriä myytiin surkean vähän. Lisää järjettömyydestä: Oli juuri lehdessä, että susialueelle ei saa rakentaa tuulimyllyjä, mutta ihmisten alueelle on saanut rakentaa. Ihmisten on huono lähteä kotoaan, susi voi lähteä, kun ne on siirretty etelään. Suden taposta saa neljä vuotta linnaa. Entä rattijuopon korvaus – 1 000 euroa. Kiukaislainen