Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Hartauskirjoitus: Nyt metsä kirkkoni olla saa – luonnossa koen Jumalan puhuvan

Tällä viikolla vietetään Partioviikkoa. Muistot vievät minut omaan lupauksenantokirkkooni. ”Koti, Jumala, Isänmaa, vahvempi suojele heikompaa.” Nämä sanat ovat minun tärkein ja vahvin muisto tilaisuudesta, jossa annoin partiolupaukseni. Sanat liitän partiotervehdykseen, joka tehdään kohottamalla oikea käsi kämmen eteenpäin, peukalo pikkusormen kynnen päällä ja muut sormet suoraan ylöspäin. Kolme sormea muistuttavat partiolaista partiolupauksen kolmesta kohdasta; Jumala, isänmaa ja maailma, partioihanteet, ja toisille avuksi oleminen. Peukalon ja pikkusormen muodostama ympyrä muistuttaa partiolaisten keskinäisestä veljeydestä. Minulle siis nuo sormet, jotka osoittavat ylöspäin ovat: Koti, Jumala, Isänmaa. Peukalon ja pikkusormen muodostama ympyrä kuvastaa heikomman auttamista. Partiossa kokemani yhteys toisten partiolaisten kanssa on jotain hyvin vaikeasti selitettävää. Tapaamisilla saattaa olla vuosia väliä ja silti tuntuu, että aikaa on kulunut vain pieni hetki. Toisinaan minun yhteyteni Jumalaan on samanlaista. On aikoja, jolloin Jumala tuntuu läheiseltä ja toisinaan hyvin kaukaiselta. Jumala kuitenkin on lähelläni koko ajan, vaikka itse joskus etäännyn Hänestä. Nyt metsä kirkkoni olla saa – luonnossa koen Jumalan puhuvan minulle ja luonnossa minun on helpoin keskittyä Jumalan kohtaamiseen. Nuotiolla on hyvä hiljentyä rukoukseen. Joskus se on ajatus, joskus hyräily, joskus laulu tai virsi. Tänään mielessäni soi rukouksena Partiolaisen iltavirsi . "Rakas Jeesus, nyt päivästä sulle kannan partiokiitokseni. Mitä osoititkaan tänään mulle, sen teit kaikki sä parhaakseni. Jos ei partiopolkuni tänään nimeäsi oo kirkastanut, enhän anteeksiannotta jääkään, joskin jälleen oon kompastunut. Yöhyt luonnon kun rauhalla täyttää, sydän rauhaasi pyytävä on. Avaruuden kun tähtöset peittää, sisin sytytä sun valohon. Pidä valmiina meidät, jos milloin merkinantosi taivainen soi. Ehjin vartioin kaikki ett' silloin iltahuutoosi saapua voi." Kirjoittaja on Harjavallan seurakunnan nuorisotyönohjaaja.