Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Avoimet kylät keräsi 100 000 osallistujaa

Kesäkuussa valtakunnallisesti viidettä kertaa järjestetty Avoimet kylät -päivä keräsi 100 000 osallistujaa yli 600 kylätapahtumaan ympäri Suomen. Järjestäjille tehdyn kyselyn pohjalta tapahtumissa vieraili arviolta 93 000 kävijää, joiden lisäksi tapahtumiin osallistui noin 9 000 vapaaehtoista. Vapaaehtoistyötä päivän tapahtumien eteen tehtiin yhteensä noin 55 000 tuntia, siis lähes miljoonan euron arvosta. Avointen kylien tapahtumia järjestettiin lähiseudulla muun muassa Kauvatsalla, Eurakoskella ja Nakkilassa. Avoimet kylät -päivä käynnistää lomakauden ja tarjoaa mahdollisuuden tutustua kyliin asumisen, yrittämisen ja lomailun paikkoina: - Tämän vuoden kävijämäärä on iloinen yllätys. Sekä kylien vapaaehtoiset että suuri yleisö ovat ottaneet pop up -kylätoiminnan omakseen. Kylät, paikallisuus ja yhteisöllisyys kiinnostavat ja toimivat vastavoimana aikamme juurettomuudelle, individualismille ja kuplissa elämiselle, toteaa Suomen Kylät ry:n puheenjohtaja Petri Rinne . Avoimet kylät -päivä yltää 100 000 kävijämäärällään kesän suurimpien yksipäiväisten yleisötapahtumien joukkoon. Yksittäisten kylätapahtumien osallistujamäärät vaihtelivat kymmenestä yli tuhanteen, sillä Avoimet kylät -päivän tapahtumista löytyi kaikkea pihatalkoista suuriin yleisötapahtumiin. Yleisimmin järjestettyjä tapahtumia olivat kirpputorit, talkoot, kesäkahvilat ja erilaiset kotiseutua tai kulttuuria esittelevät tapahtumat. Monissa kylissä Avoimet kylät -päivä toimii kesäkauden avauksena, jona kesätori tai kesäkahvila avaa ensimmäistä kertaa ovensa. Tapahtumien kävijätiedot on kerätty tapahtumajärjestäjille tehdyn kyselyn tulosten pohjalta. Seuraavan kerran Avoimet kylät -päivä järjestetään lauantaina 13.6.2020.