Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Hajahavaintoja tulevasta koronavapusta – vinkkejä naamarin edestä ja takaa

PAKINA Ennen kyseltiin, mikä on kahdeksan metriä pitkä ja tuoksahtaa vanhalle viinalle? Sehän on tietysti vasemmiston vappumarssi. Tänä vuonna vitsi pitää kysyä: Mikä on 14 metriä pitkä ja tuoksahtaa vanhalle viinalle? Vastaus on sama kuin ennen, mutta ihmettelyyn venymisestä kuuluu vastata: koska korona ja turvavälit. Tuleva vappu muuttaa monia muitakin perinteitä. Jos joku kuvittelee, että puistojen sulkeutuminen tarkoittaisi samaa kuin kalsarikännit, niin turha luulo. Microsoftin Teams joutuu todelliseen käyttökokeeseen, kun kotona juhlivat muistavat etätöistä tutun tapaamismahdollisuuden. Videoyhteyden avaavien kannattaa muistaa, että toki kalsarit riittävät kotioloissa viihtymiseen, mutta toisin kuin kalsarikännätessä, se pöydän yläpuolelle jäävä osa kannattaa vaatettaa. Perinteinen opiskelijahaalari on tässäkin hyvä varuste, sillä toisin kuin työpaikan Teams -kokouksessa, videovappurieha voi herättää vastustamattoman tarpeen tanssahdella, jolloin myös alaosan vaatetus tulee tarpeeseen. Etävapun vietto houkuttelee myös vappunaamareiden käyttöön. Tämän kevään hittinaamari peittää hengityselinten pinnalliset aukot. Kuoseissa riittää sairaalanvaaleasta leopardin täpliin. Kotioloissa voi suositella perinteisempää kasvot peittävää hupinaamaria. Sellaisen voi askarrella helposti. Otetaan yksi nettikaupasta tilatun kenkäparin pakkauslaatikko ja leikataan sen pohjasta noin kasvojen kokoinen soikio. Liimataan sen päälle naistenlehden kannesta kiiltävä kasvojen kuva. Tämän kevään suositeltavimmat kasvot ovat joko Sanna Marin tai Tiina Jylhä , riippuen maskinkäyttäjän huumorintajusta. Huumorintajuttomat voivat liimata naamarin peitoksi huutokauppakeisari Ari Palsanmäen kasvot. Leikataan naamariin pienet silmänreiät, niitataan pahvin laidoista naamariin verryttelyhousuista katkennut kuminauha tai pätkä kanttinauhaa ja sidotaan naamari päähän ennen videoyhteyden avausta. Omasta some-käyttäytymisestään huolestuneet voivat naamarin alle laittaa myös suun peittävän putkimiehenteipin. Liian tosissaan vapunjuhlinnan ottavan kannattaa teipata myös sormet yhteen, etteivät ne erehdy liian innokkaasti näppäimille. Tämä toimisi myös muulloin kuin koronavappuna, esimerkiksi aina sen happaman pullon korkin narahtaessa. "Naamarin alle voi laittaa myös suun peittävän putkimiehenteipin.”