Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Pirkkalan musiikkiperintö elää vahvana: ”Räppäreitä meistä ei saa, mutta muuten soitetaan melkein laidasta laitaan”

Harjavallan Valtalassa sijaitsevan omakotitalon pihassa toimittajaa odottaa kolme muusikkoa, eli talon isäntä Juha Siirto sekä veljekset Jyri ja Pasi Lähteenlahti . Myös yhtyeen neljäs jäsen, Jorma Lamminen saapuu paikalle samaan aikaan toimittajan kanssa. Siirto opastaa porukan talon alakertaan, jossa sijaitsee Jyri Lähteenlahden yhtyeen harjoitustilat. Soittajat pahoittelevat sekaisuutta, koska soittovälineet ovat vielä vähän sekaisin edellisen esiintymisen jäljiltä. Eiköhän tähän silti mahduta. Monet muistavat 2000-luvun puolivälin jälkeen Harjavallan Pirkkalassa toimineen kitarakerhon, jonka riveissä soittivat myös Lähteenlahdet ja Siirto. Sieltäkö nykyinen yhtye on saanut alkunsa? Ei sinne päinkään. Juha Siirto, Jyri Lähteenlahti ja Pasi Lähteenlahti soittivat yhdessä jo 1970-luvun alussa. Tuolloin yhtyeen nimi oli Kulkutauti . Mukana oli myös Vesa Virkkunen . Yhtye soitti muun muassa Vähtärissä ja Kakkosella. – Olimme sen aikaisen Pirkkalan nuokkarin housebändi. Meillä oli nuokkarilla treenikämppä, ja korvaukseksi siitä soitimme siellä, miehet kertovat. 1980-luvulla puolestaan ristesivät Siirron ja Jorma Lammisen tiet. Tuolloin hei soittivat Jukka Joutsenlahden kanssa. Nykyinen kokoonpano on ollut koossa viitisen vuotta, miehet laskevat. – Tässä on se hyvä, että olen yhtyeen nuorin. Toisessa yhtyeessäni, Turnersissa olen vanhin, Lamminen naurahtaa. Yhtye soittaa enimmäkseen tanssimusiikkia, mutta taittuu siltä myös rock-musiikki. Pääasiassa musiikki painottuu 1970- ja 1980-luvuille, ja se vaihtelee rokista, diskosta ja countrysta hitaaseen musiikkiin. – Räppäreitä meistä ei saa, mutta muuten soitetaan melkein laidasta laitaan, Lamminen linjaa. – Meininki ja groove ovat tärkeintä – ei se, kuinka nopeasti sormet käyvät, soittajat sanovat. Erityisesti miehet haluavat, että musiikissa säilyy tanssittavuus. He ovat muokanneet kappaleitakin sen mukaan, että se säilyy. – Kaikki ovat soittaneet niin paljon, ettei asioita tarvitse vääntää rautalangasta. Uusia kappaleita yhtye haalii monesta suunnasta, kuten Youtubesta ja Spotifysta. – "Juhi" (Siirto) on aktiivinen, ja lähettää usein viestiä, että "kuunnelkaa tuo kappale", Lamminen avaa. – Ja joskus esiin pumsahtaa myös vanhoja kappaleita. Jos jotain on soitettu ja harjoiteltu joskus, muistuu kappaleen perusrunko äkkiä. Keikkoja yhtye tekee sen verran vähän, etteivät soittajat kuulemma ehdi leipääntyä. Seuraavan kerran Jyri Lähteenlahden yhtyettä pääsee kuulemaan parin viikon kuluttua. Tuolloin Uotilantörmän saunalla järjestetään perinteiset suulitanssit. – Yritämme elvyttää sitä perinnettä. Tanssit järjestetään sairaalan vanhassa suulissa. Suulitanssit järjestetään Uotilantörmän saunalla Merstolassa perjantaina 26. heinäkuuta.