Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

VG-62 oli tyly vieras Harjavallassa – joukkueet kohtaavat uudelleen jo keskiviikkona

JÄÄKIEKKO Hallitseva II-divisioonan 5. lohkon mestari VG-62 Naantalista kävi Harjavallassa näyttämässä Kuparikiekolle maalinteon mallia. Vaikka hyvin kautensa aloittanut isäntäjoukkuekin osoitti maalinälkää upottamalla mustan viisi kertaa vastustajan verkkoihin, osui vastustaja vielä neljä kertaa useammin. Kuparikiekko taipui näin kotiottelussaan lukemin 5–9, mikä osoitti valmentajan etukäteisarvelujen osuneen kohdalleen. Puolustus ei aivan pitänyt, mikä päti molempiin joukkueisiin. Ensimmäisessä erässä syntyi vain yksi maali, jonka vastustaja teki ylivoimalla vain jokunen sekunti ennen erätauon vihellystä. Ottelu oli vielä tasapainoinen, mistä kertovat torjunnat 16–17. Toisessa erässä maalihanat aukesivat ja vieraat karkasivat jo 3–0 johtoon ennen kavennusta. Vieraat jatkoivat maalitehtailua hanojen auettua ja toisen erän jälkeen tilanne oli jo 1–5. Kolmas erä oli lähinnä lukujen kaunistelua. Isännätkin onnistuivat maalinteossa neljä kertaa, kuten vieraatkin ja kahdeksan maalin erä päättyi 5–9 loppulukemiin ilman epäilystä voittajasta. Uusi ottelukierros käynnistyy käänteisessä järjestyksessä niin, että Kuparikiekko saa revanssin jo keskiviikkona, kun VG-62 tulee uudelleen Harjavaltaan. Ottelu alkaa kello 19.30.