Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti

Pääkirjoitus: Puusta tuli uudelleen kiinnostava raaka-aine

Puu alkaa nousta arvoon arvaamattomaan, kun muovilta meni maine. Yle uutisoi muutama päivä sitten, että puusta pystytään tekemään monenlaisia muovia korvaavia tuotteita. Uutisessa kerrottiin puusta valmistettavista kengistä, kankaasta, liikennepolttoaineesta, lentokoneen siivistä ja niin edelleen. Jo aikaisemmin on kuultu, miten kartonki alkaa korvata muovia esimerkiksi elintarvikepakkauksissa. Niin, ja onhan paperikasseja ahkerasti tarjottu muovikassien haastajiksi. Kun muovi alkoi sotien jälkeen materiaalina yleistyä, se korvasi monessa paikassa juuri puuta. Tutut esineet, joita oli kautta aikain valmistettu puusta, muuttuivat pikku hiljaa muovisiksi. Uusi materiaali koettiin tyylikkäämmäksi ja toki muovista tuli pian myös hinnaltaan kilpailukykyinen korvaava aine. Keski-ikäiset muistavat vielä hyvin, kun televisioissa ja radioissakin oli puukuoret. Puulle avautuu nyt aivan uusia käyttömahdollisuuksia, kun muovin käyttöä halutaan ympäristösyistä vähentää. Käynnissä on kova tutkimustyö puumateriaalien parissa. Epäilemättä puuraaka-aine tulee uudestaan käyttöön monissa eri tuotteissa. Maailmaan tuntuu mahtuvan yksi totuus kerrallaan. Vaikka muovikassi – jota ei heitetä luontoon – on todistettu vähemmän ympäristöä kuormittavaksi kuin paperikassi, ajaa jälkimmäinen silti ympäristömielikuvalla ohi. Puu on nyt muotia – aivan kuten muovi aikanaan.