Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti

Pääkirjoitus: Raideliikenteessä jokainen minuutti ratkaisee – Kiireinen autoilija saa neuvon lähteä matkaan aikaisemmin

Suomi tarvitsee nopeampia junia. Tästä vallitsee varsin suuri yksimielisyys yhteiskunnassamme. Etenkin työmatkoihin tarvitaan sujuvuutta, jotta ihmiset voivat helposti liikkua työpaikoilleen – vaikka vähän kauemmaskin. Hallitus on luvannut merkittävästi rahaa Satakuntaan tasoristeysten poistoon ja niiden turvallisuuden parantamiseen. Turvallisuuden ohella tasoristeysten poistamiset nopeuttavat junien matka-aikoja. Tässä keskustelussa jokainen minuutti ratkaisee. Maantieliikenteen nopeuttaminen ei ole samanlainen puheenaihe. Kärjistetysti voisi sanoa, että maanteillä työmatkalaisilla ei ole kiire. Autoilijoille kovin tuttuja ovat varoitukset kiireisestä matkanteosta. Helposti sanotaan, että kaasujalkaa pitäisi keventää. Kiirettä ei ymmärretä, eikä säästetyllä matka-ajalla tunnu olevan samanlaista merkitystä kuin raideliikenteessä. Yleinen neuvo on, että kannattaa lähteä matkalle hieman aikaisemmin – näin pääsee ajoissa perille. Pitäisikö silti miettiä, miten matka-aikoja voitaisiin lyhentää myös maanteillä? Juna on toki varsin ympäristöystävällinen kulkuväline, joten sen käyttämiseen on syytä kannustaa. Valitettavasti rajallinen rautatie- ja varsinkin asemaverkko ei mahdollista kaikkien matkojen tekemistä junalla. Pitäisikö silti miettiä, miten matka-aikoja voitaisiin lyhentää myös maanteillä? Nyt asenne tuntuu olevan sellainen, että maanteiden turvallisuutta pyritään parantamaan lähinnä nopeusrajoituksilla. Harva maanteiden hanke tähtää matka-aikojen lyhentämiseen.