Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Kuparikiekko avasi kauden pitkien minuuttien peleillä

Chiefs–KuKi 3–4 ja (0–1, 1–1, 2–1, 0–1) KuKi–LaJy 3–4 ja (2–1, 1–1, 0–1, 0–1) JÄÄKIEKKO Harjavallan Kuparikiekko avasi II-divisioonan sarjakautensa sekä vieraissa että kotona venyttämällä pelit jatkoajalle. Vieraissa Turussa Kuparikiekko väänsi tasaisen ottelun voitoksi vielä neljännessä, eli jatkoerässä. Turkulainen Chiefs joutui kotonaan tyytymään pisteeseen. Sama kohtalo odotti Kuparikiekkoa lauantaisessa sarjan kotiavauksessa. Vastaan luistellut Laitilan Jyske vei ottelun nimiinsä samoin loppuluvuin, eränumerot kertoivat paremmin ottelun kulusta. Kuparikiekko aloitti hienosti ensimmäisen erän onnistuen maalinteossa kahdesti. Teemu Hakanen aloitti maalinteon ja Jesse Lehtonen viimeisteli toisen maalin ylivoimalla. Myös LaJy onnistui kertaalleen. Toisessa erässä LaJy tuli nopeasti tasoihin. Rikkonaista erää sävyttivät rangaistukset puolin ja toisin. Erän lopussa Petteri Lehtonen piti isännät johdossa ylivoimamaalilla. Kolmannessa erässä maalinteossa onnistui enää LaJy. Jatkoajalle venyneessä ottelussa Jyskeen avausmaalin tehnyt Konsta Kerttula ratkaisi pelin toisella osumallaan. Kausi on vasta alussa, mutta KuKi:n peli näyttää jo hyvältä, kun pakka saadaan pidettyä loppuun saakka kasassa. Jyske nosti itsensä sarjan kärkijoukkueisiin. Lauantaina 10. lokakuuta KuKi kohtaa Lauttakylän Lujan Huittisissa. Ottelu alkaa kello 16.