Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Näyttelijä löysi lehdestä ilmoituksen uudesta laista ja ryhtyi töihin - Nyt Kauvatsalla on kokonainen talo täynnä vaakunoita

– Täällä on suuri tapahtuma, kun auto menee ohi. Pitää aina tulla ikkunaan katsomaan, nauravat Pirkko ja Sven-Olof Westerlund . He ovat tulleet kotoaan Mäntsälästä vierailemaan Kauvatsalle, Jalonojan kylään. Tie sinne on ihan tavallinen, ja niin on talokin, jonka ikkunasta pariskunta autojen ohi ajaessa kurkkii. Kukaan ei arvaisi, että talon seiniltä löytyy satoja vaakunoita. Itse asiassa koko talo rakennettiin vaakunoita varten. Sen rakennutti aikoinaan Aino Hukka , vaakunantekijän vaimo ja vaakunantekijä itsekin. Vuonna 1949 astui Suomessa voimaan laki, joka antoi kunnille mahdollisuuden omaan vaakunaan. Sitä ennen vaakunoita oli ollut vain kaupungeilla. Sortavalasta kotoisin oleva, Helsingissä majaa pitävä Väinö Hukka näki silloin lehdessä ilmoituksen, jossa etsittiin vaakunoille tekijää. Hukalla ei ollut taiteellista koulutusta. Hän oli kyllä näytellyt muutamassa Suomi-Filmissä, muun muassa Tauno Palon kanssa mykkäelokuvassa Jääkärin morsian, ja lisäksi hän oli kirjoittanut näytelmiä. Siltä istumalta Väinö ehdotti vaimolleen Aino Hukalle, että he alkaisivat yhdessä tehdä vaakunoita. Näin tapahtui. Väinö veisteli ja Aino maalasi. Vaakuna-ateljeeta pidettiin talvisin Helsingissä, ja kesät työtä tehtiin Kauvatsan Jalonojan kylässä, josta Aino oli kotoisin. Jossakin vaiheessa työvoimaksi värvättiin myös Ainon sisko Toini Kossila . Vuodesta 2001 Jalonojan ”vaakunatalosta” on huolehtinut Toinin tytär Pirkko Westerlund miehensä Sven-Olofin kanssa. – Väinö kertoi tuolla saunassa juttuja, kuinka oli tavannut Helsingissä Eino Leinon . Hän eli Helsingin taiteilijapiireissä, Sven-Olof kertoo. – Ihailen hänen itsevarmuuttaan. Miten hän otti niin ison vastuun ilman alan koulutusta. Sven-Olof Westerlund on itsekin kuvataiteilija, ja on joskus Kauvatsa-päivän yhteydessä pitänyt pienen taidenäyttelyn Jalonojallakin. Hän ihailee Hukkien kädenjälkeä. Alkuvaiheen töissä näkyy pientä hapuilua, mutta uudet ovat todella taitavaa käsityötä. Westerlundit ovat viettäneet paljon kesiään vaakunatalolla. Kesät Jalonojalla ovat tuoneet vaihtelua parin arkeen. Pirkko on itsekin syntynyt Kauvatsalla, ja suvun juuret ovat monilla tavoilla vahvasti Satakunnassa. – Olen ruotsinkielinen stadilainen, mutta minusta on tullut melkein kauvatsalainen, sanoo Sven-Olofkin. Vaakunantekoprosessi alkoi sillä, että kunta tilasi taiteilijalta luonnoksen vaakunasta. Usein vaakunassa kuvattiin jotakin paikkakunnan historiaan tai maantieteeseen liittyvää kuten järviä tai eläimiä. Kun kunta oli hyväksynyt vaakunan, työmääräys piirustusten kera lähti Kuntaliiton kautta Hukalle. – Meillä on se käsitys, että Väinöllä oli vaakunoiden tekemiseen yksinoikeus. Ihan muutamia vaakunoita on tehty muualla, Westerlundit sanovat. Menekki vaakunoille oli kovaa, kun kunnat halusivat niiden avulla kertoa omaa tarinaansa. 1950-luvulla vaakunoiden toimitusaika Hukan ateljeella oli yksi vuosi. Väinö teki vaakunataiteilijoiden tekemien piirustusten avulla vaakunoiden prototyypit puusta. Prototyypin avulla saatiin muotti, jolla kipsiset vaakunat tehtiin. Sitten vaakunat viimeisteltiin esimerkiksi hiomalla, ja lopuksi ne maalattiin käsin. Väreinä vaakunoissa sai käyttää punaista, sinistä, mustaa ja vihreää, sekä lisäksi kultaa ja hopeaa. Vaakunoita tilattiin kerrallaan muutamista kappaleista muutamiin kymmeniin, riippuen kunnan koosta. Jokaisesta vaakunasta Hukat jättivät itselleen yhden kappaleen. Väinö Hukan kuoltua Aino ja hänen siskonsa Toini jatkoivat työtä. He käyttivät Väinön tekemiä muotteja, joilla voitiin tehdä vaakunoista uusia eriä. Vuonna 1984 Aino Hukka rakennutti talon vaakunoiden säilytystä varten, ja varsinainen vaakunatalo syntyi. Sven-Olof Westerlund ihmettelee, kuinka rakentajat osasivat arvioida tilantarpeen niin oikein. Kolmen huoneen seiniä peittävät vaakunat, eikä tyhjää seinätilaa juuri ole. Sisäseinille piti rakentaa lautaseinät, sillä pelkät levyt eivät olisi kantaneet vaakunoiden painoa. Talo on ollut parisenkymmentä vuotta Westerlundien hallussa. 2000-luvun alusta kymmenisen vuotta Westerlundit oleilivat paikalla aktiivisesti ja päästivät kiinnostuneita vierailijoita sisään. Viime aikoina vieraita on käynyt satunnaisemmin. – Emme oikein ole osanneet mainostaa tätä, Pirkko ja Sven-Olof sanovat. Westerlundit toivovat, että joku innokas ottaa talon ja vaakunat huolehdittavikseen. Talolla pitää aina välillä tehdä pientä puuhaa. Pieni lämpö tulee talossa pitää talvellakin, että vaakunoiden värit säilyvät hyvin. – Emme millään haluaisi luopua tästä harvinaisuudesta, mutta iän vuoksi joudumme pian niin tekemään, Westerlundit summaavat. – Arvostan kovasti äitini, tätini ja hänen miehensä työtä. Olisi ihanaa, jos heidän perintönsä säilyisi täällä vanhalla Jalonojanmäen käsityöläiskylällä, Pirkko miettii.