Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Liigadebyytti päättyi voittoon

Harjavaltalaislähtöisen KuKin kasvatin Jouka Juholan ensimmäinen esiintyminen jääkiekon Liigassa päättyi voittoon. 19-vuotias Juhola pelasi ensimmäisen pelinsä liigassa lauantaina Porin Ässien riveissä vasempana laitahyökkääjänä. Ässät voitti kotihallissaan Rauman Lukon jatkoajalla lukemin 3–2. Juholan ainoaksi tilastomerkinnäksi jäi hänen ensimmäisessä erässä ottamansa 2 minuutin jäähy kiinnipitämisestä. Lukko on Juholalle tuttu seura, sillä hän pelasi sen riveissä nuorten sarjoja vuosina 2011–2013. Vuonna 2013 Ässien riveihin siirtynyt Juhola on pelannut porilaispaidassa 18- ja 20-vuotiaiden sarjoja. Ässien edustusjoukkueeseen hän siirtyi täksi kaudeksi. Porin Ässät tiedotti Juholan liigadebyytistä Instagram-tilillään pelin alla. Juttua päivitetty pelin päättymisen jälkeen. Lisätty tietoja ottelusta.