Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

”Jos et pelaa kovaa, et pysy pystyssä”

Lämpötila on Luvian jäähallissa alhainen ja valaistus keltainen. Juniorijoukkue pelaa pienpeliä kaukalossa muutamien vanhempien värjötellessä sen reunalla. Heti ei arvaisi, että ollaan tekemässä juttua maailman parhaan ringettemaan korkeimman sarjatason pelaajista. Ollaan kuitenkin. Luvian Kiekon edustusjoukkueen pukukoppiin astuessa oivaltaa, ettei täällä vain harrasteta. Koppi on viimeisen päälle sisustettu, istumapaikat merkitty pelaajien nimillä ja numeroilla. Kylmäkään ei ole. Ringette on Suomessa amatöörilaji, jonka parhaiden pelaajien arki ei ole hirvittävän kaukana ammattiurheilijoista. Toiminta liikkuu jossakin työn ja harrastuksen välimaastossa. Se tekee huipulla pelaamisesta paitsi raskasta, myös antoisaa. Huipulla , ainakin hyvin lähellä sitä, pelaavat muun muassa harjavaltalaiset Milla Olshin , 19, Karita Huilla , 18, sekä Katariina Niemi ja Emilia Vahti , 17. Satakunnan Jääurheilijoissa ringetteuransa aloittaneet tytöt pelaavat kukin ensimmäistä kauttaan SM-sarjassa Luvian Kiekon riveissä. Siirtyminen Harjavallasta Luvialle tapahtui jo viisi vuotta sitten, viime kaudet ovat kuluneet LuKin D-, C- ja B-junioreissa. Harjavallassa mahdettiin tehdä hyvää pohjatyötä kymmenen vuotta sitten, kun saman ikäluokan joukkueesta peräti neljä pelaajaa on sittemmin onnistunut murtautumaan aikuisten mestaruustasolle? - Ei meillä Jääurheilijoiden ringettekoulussa kai aluksi ollut varsinaista valmentajaa, vaan innokkaat äidit vetivät harjoituksia parhaansa mukaan, Vahti muistelee hymyillen. - Hyvä joukkue meillä oli, voitettiin Ruotsissa joku turnaus ja sarjassakin pärjättiin hyvin, sanoo Huilla. LuKin junioreihin loikatessaan harjavaltalaiset pääsivät Antero Kivelän , edustusjoukkueen päävalmentajana nykyäänkin toimivan miehen oppiin. Kivelä on ohjannut ja seurannut läheltä heidän matkaansa D-junioreista aikuisten peleihin. - Tytöt ovat jo pitkään harjoitelleet naisten sarjan vaatimalla tasolla ja ansainneet paikkansa edustusjoukkueesta. Ylpeä saa olla ja hattua nostaa, kokenut valmentaja toteaa. LuKin kausi on ollut toistaiseksi haastava. Nuoren joukkueen tavoitteet on kovassa sarjassa asetettu realistiselle korkeudelle, eli SM-sarjapaikan säilyttämiselle. Kahdeksan joukkueen sarjassa viimeiseksi sijoittuva putoaa Ykkössarjaan. LuKi otti viikonloppuna kaksi arvokasta voittoa samoista sijoista kamppailevia Lahtea ja VG-62:ta vastaan ja nousi viisi pistettä putoamisviivan yläpuolelle, kun kautta on jäljellä alle kolmannes. Ote tavoitteesta on tällä hetkellä tiukka. Harjavallan vahvistukset toteavat SM-sarjan tason olevan kaukana edellä siitä, mihin B-junioreissa on ehtinyt tottua ja ehkä jopa mukavoitua. Parhaita vastaan pelatessaan joutuu jatkuvasti haastamaan itsensä, jolloin tapahtuu kehitystä. Suurin ero junioreiden ja aikuisten pelien välillä on fyysisyys, vahvistavat kaikki. Täytyy luistella nopeammin, täytyy kamppailla voimakkaammin. - Jos et pelaa kovaa, et pysy pystyssä, tiivistää Huilla. Työ, harrastus, työläs harrastus – termillä ei ole niin väliä, aikaa ringette tytöiltä vie. Ja paljon. Kuuden päivän viikot ovat yleisiä, kun samaan kalenteriin sijoitetaan sekä edustus- että B-juniorijoukkueen harjoitukset ja ottelut. Yhdet normaalit harjoitukset Luvialla vievät vuorokaudesta neljä tuntia, jos kellon käynnistää Harjavallasta lähdettäessä ja pysäyttää palattaessa. Pelireissut ovat tietenkin omat lukunsa. - On se raskasta, mutta kivaa. Tämä on kuitenkin tässä vaiheessa niin iso osa elämää, että vaikeaa olisi kuvitella olla ilman, Vahti sanoo. Neljältä alle 20-vuotiaalta pääsarjapelaajalta ei voi olla kysymättä tulevaisuudesta. Löytyykö kunnianhimoa edetä vielä pitkälle? Tiedustelu kääntää kolmen muun katseet Katariina Niemen suuntaan. Hän kertoo osallistuneensa viime vuoden lopulla ensimmäiseen maajoukkueleiritykseensä. Se sujui ilmeisen hyvin, sillä uusi kutsukin on jo vetämässä. Antero Kivelä luonnehtii, että Niemestä ”voi kypsyä huippupelaaja”. - Hän pystyy pelaamaan kaikkia paikkoja, luistelee ja lukee peliä loistavasti. Niemi itse yhtyy muiden näkemykseen, jonka mukaan tulevaisuus lajin parissa määrittyy pitkälti opiskelukuvioiden mukaan.