Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Raikkaan saldo viikonlopulta: tappio ja tasapeli

PaRa-Liekit 5-5 Alku oli kotijoukkueelle jälleen vaikea. Kahden minuutin pelin jälkeen tilanne oli 0–2 ja kuuden minuutin kohdalla jo 0–3. Raikas vaihtoi maalivahtia joukkueen herättämiseksi ja maalille luisteli Mikael Hertelllin tilalle Jussi-Artturi Koskinen . Reilu minuutti vielä pelattiin kunnes Juho Välimaa onnistui kaventamaan pelin lukemiin 1–3, mutta avauserän lopulla Liekit karkasi uudelleen kolmen maalin johtoon. Toisen erän alussa Liekit aloitti jälleen pirteästi ja laittoi taululle lukemiksi 1–5. Se oli tällä kertaa se etumatka johon Raikas oli tyytyväinen ennen kuin alkoi itse pelata tosissaan. Toista erää oli pelattu 25 minuuttia kun kohdalla Juho Välimaa ohjasi ylivoimalla pelin 2-5:een ja 34 minuutin pelin jälkeen Janne Salovaara hakkasi päättäväisesti kiekon maaliin siirretyn rangaistuksen aikana. Viimeiseen erään lähdettiin siis tilanteesta 3–5. Kolmas erä oli täyttä Raikkaan hallintaa. Liekit ei meinannut päästä omalta alueelta pois muuten kuin pitkiä kiekkoja lyömällä. PaRan kova painostus palkittiin neljä minuuttia ennen loppua, kun Ville Huhtalan rystynosto upposi maaliin. Minuutti ennen ottelun loppua Raikas otti aikalisän ja maalivahdin pois hakien tasoitusta kuudella viittä vastaan. Kerrankin uhkapeli kannatti - Oskari Peren viivasta maalille laukoma kiekko muutti suuntaa Tomi Rantalasta ja Raikas oli tullut tasoihin vain 44 sekuntia ennen päätössummeria. Tehopisteet: Juho Välimaa 2+1, Ville Huhtala 1+2, Tomi Rantala 1+1, Janne Salovaara 1+1, Mika Nuotio 0+1, Oskari Pere 0+1, Markus Haviala 0+1, Severi Mäkinen 0+1, Torjunnat: PaRa Hertell 3, Koskinen 30. Liekit Pohjonen 33. UJK–PaRa 5–3 III-divisioonan toiseksi viimeisessä ottelussa Uudenkaupungin Jääkotkia vastaan Raikkaalla oli panoksena mahdollisuus välttää karsintasarja voittamalla ensin UJK ja vielä viikkoa myöhemmin SoPa. Samoin panoksin otteluun lähti kotijoukkue: voitolla karsintasarjan välttäminen varmistuisi. Uudessakaupungissa Raikasta vastassa oli 302 katsojaa, kaksi kilpailevaa rumpuryhmää, väliaikashow, pelaajapalkinnot, isolla kokoonpanolla otteluun valmistautunut kotijoukkue ja Raikkaalle aina vähän hankala iso kaukalo, sillä kotihallissa laidat tulevat nopeasti vastaan. Ottelun avausmaalista vastasi UJK, mutta mutta molemmat joukkueet olivat koko hyvin pelissä mukana ja vauhti säilyi kovana läpi ottelun. Toisen erän jälkimmäinen puolikas oli Raikkaalta huonompaa tekemistä kuin kotijoukkueelta ja siinä kohtaa ottelu näyttikin jo olevan ohi. Raikas tuki kuitenkin päätöserään sisuuntuneena ja kavensi välimatkaa kahden maalin mittaiseksi. Keskiviikon kotiottelun tapaan tasoitusta lähdettiin hakemaan päätösminuuteilla ilman maalivahtia. Tällä kertaa se ei onnistunut, yhden maalin Raikas sai tehtyä mutta se hylättiin. Kovan paineen alla pelannut UJK ei myöskään onnistunut tekemään lisämaaleja joten lopputulos oli 5-3. Raikas pelaa III-divisioonassa vielä yhden vierasottelun Somerolla, mutta sekä PaRa että SoPa kohtaavat uudelleen maaliskuussa karsintasarjassa ottelun lopputuloksesta riippumatta. Ottelun parhaana pelaajana Raikkaalta palkittiin avausmaalinsa III-divisioonasa tehnyt Jani Heinonen . Tehopisteet : Samu Heinonen 2+0, Mikko Äärilä 0+2, Jani Heinonen 1+0, Mika Nuotio 0+1, Ville Huhtala 0+1.