Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

KK-V voitolla pudotuspeleihin, KuKi väsähti

Kokemäen Kova-Väen edustusjoukkue päätti II-divisioonan runkosarjansa kotivoittoon kukistamalla runkosarjan voiton jo aiemmin varmistaneen Lauttakylän Lujan maalein 3–2. Runkosarjan kakkonen, Harjavallan KupariKiekko taas jäi merkityksettömässä kotiottelussaan ParSportin jalkoihin luvuin 2–6. Liekö sarjan kärkikaksikon jalkoja painanut valmistautuminen keskiviikkona alkaviin pudotuspeleihin, joissa KuKi saa vastaansa KK-V:n. KK-V–LLuja ottelu alkoi lauantai-illan huumatunnelmissa. Ensimmäisen erän ainoiksi tilastomerkinnöiksi jäivät jäähyt. LLujan Otto Rantanen passitettiin kaksiminuuttiselle poikittaisesta mailasta. Tunteet kuumenivat myös kotijoukkueen Kristian Ruismalla, joka sai ryntäyksestä kaksiminuuttisen, jota jatkettiin kymmenminuuttisella käytösrangaistuksella epäurheilijamaisesta käytöksestä. Isäntäjoukkue aloitti amalinteon heti toisen erän alussa. Eetu Majalahti viimeisteli Juuso Koivun ja Santeri Halmen esityön maaliksi. KK-V siirtyi ottelun puolivälissä jo 2–0 johtoon Santeri Halmen osumalla. Toisen erän päätteeksi LLujan Miika Raittinen kavensi lukemat 2–1:een. Kolmannessa erässä myös isäntien Eetu Majalahti sai kympin poikittaisen mailan vihellyksen jälkitilanteesta. LLuja hyödynsi ylivoimansa ja tasoitti pelin 2–2:een. Kymmenen minuuttia ennen ottelun päätösvihellystä LLujan Mika Puttonen huitoi itsensä jäähylle. KK-V:n Juuso Koivu kiitti ja maalasi voittolukemiksi 3–2. Ottelun kolmannen käytöskympin kuittasi niin ikään epäurheilijamaisesta käytöksestä Santeri Halme. Voitto kuitenkin heltisi ja KK-V saattaa valmistautua keskiviikkona alkaviin pudotuspeleihin KuKia vastaan voittajan elkein. KuKi–ParSport -ottelu alkoi tasaväkisesti. Maalinteon aloitti ParSportin Robin Kurten vain 42 sekuntia pelin aloituksesta. Maali sotki peliä, joka kävi rikkonaiseksi. KK-V kesti kaksi alivoimaa ja hyödynsi ensimmäisen ylivoimansa 17 minuutin kohdalla Onni Niemen viimeistelyllä. 2–1 johtoon Eppu Kemppaisen maalilla isännät hiipivät vain puoli minuuttia myöhemmin. Toisessa erässä harjavaltalaisisäntien ote lipsui. Vastustajan Mikko Levonen hyödynsi paikkansa ja viimeisteli maalin 15 minuutin pelailun jälkeen tasoittaen lukemat 2–2:een. ParSportin Sevastian Lindqvist hyödynsi ylivoiman puolitoista minuuttia ennen erän loppua ja vastustaja pääsi toiselle erätauolle 2–3 johdossa. Kolmannessa erässä isäntien innottomuus näkyi jo tilastomerkinnöissä. Pudotuspeleihin valmistautuva KuKi antoi vastustajan tehdä päätöserässä kolme maalia osumatta itse kertaakaan. Vierasmaaleista vastasivat Jonas Pernell, Kari-Jussi Suominen ja Emil Lassinniemi. Viimeinen maaleista syntyi ylivoimalla. Oma ansionsa vierasvoittajilla oli myös ParSportin maalivahti Kasper Virkkalalla, joka torjui yhteensä 33 kertaa. ParSport vaihtoi maalivahtia viiden viime minuutin ajaksi, eikä kolme kertaa torjunut Peter Hellberg päästänyt yhtään laukausta taakseen. KuKin Juhani Oksman ehti kiekon eteen 31 kertaa. Pudotuspeleissä KuKi kohtaa KK-V:n. Ensimmäinen peli pelataan 22.2. kello 19 Harjavallassa, toinen 25.2. Kokemäellä kello 17. Jos tarvitaan kolmas ottelu, se pelataan Harjavallassa 26. helmikuuta kello 14.