Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Verotiedot

Harjavallassa ollaan sormet ristissä: Joko tänä vuonna säät suosivat?

Harjavallassa toivottaneen sormet ristissä, että tulevana sunnuntaina ilmat olisivat yhtä talviset kuin alkuviikolla. Pirkkalan kyläyhdistys on järjestämässä talviriehaa jääkaukalon alueella, mutta viime vuosina säät eivät ole oikein suosineet tapahtumaa. - Järjestäminen on onnistunut kerran tai kaksi, mutta viimeisenä kahtena vuotena sitä ei ole saatu järjestettyä. Nyt näyttää hyvälle, kertovat yhdistyksen puheenjohtaja Elina Saine ja sihteeri Anna-Liisa Ruusunen . Aikaisempina vuosina talviriehaa on oltu järjestämässä viikolla yhdeksän. Tuolloin lumet ovat monesti olleet jo sulaneet ja taivas tarjonnut vettä. Siksi tapahtuma siirrettiin nyt hiihtolomaviikolle. Ja ainakin alkuviikon sääennuste lupaa tapahtumalle hyvää; loppuviikolle luvataan vähintään muutaman asteen pakkasta, mutta myös lumisadetta. Laskiaisen talvirieha ei ole ainoa tapahtuma, jonka järjestämisessä Pirkkalan kyläyhdistys on kunnostautunut. Kuten Elina Saine ja Anna-Liisa Ruusunen kertovat, yhdistys suosii helppojen ja nopeiden kokoontumisten järjestämistä. Myös yleisö on kiittänyt paikallisten aktiivisuutta. Esimerkiksi uudenvuoden tapahtumat ovat olleet onnistuneita, ja viime vuodenvaihteessakin tapahtumaan osallistui 70 - 80 kävijää. - Olemme pyrkineet tapahtumissa siihen, että kynnys järjestää ja osallistua on matala – tyyliin, jos ohi kulkeva jää katsomaan mitä täällä tapahtuu, huudamme, että tänne vaan mehulle tai kahville. Ensi sunnuntaina järjestettävään talviriehaan ovat saapumassa muun muassa Nakkilan Jääkolkkaajat. Yleisöä kannustetaan ottamaan luistimet mukaan; kaukalon alueella on hyvät jäät, ja kävijöiden käytössä saattaa olla viikonloppuna myös ringettevälineitä. - Keväisin olemme pitäneet pesäpallopelin. Ajattelimme, että nyt voisimme ottaa mukaan talvisen lajin, jota ihmiset pääsisivät testailemaan. Hauskoja ovat olleet myös lasten ja aikuisten väliset pelit. Jos nyt taas järjestäisi sellaisenkin, Saine ja Ruusunen miettivät. Harjavallassa on ja on ollut joitain aktiivisia kyläyhdistyksiä, esimerkiksi Merstolassa ja Hiirijärvellä. Pirkkalassakin yhdistyksen toiminta sai uudestaan tuulta purjeisiin, kun kyläyhdistykseen liittyi uusia ihmisiä. - Teemme nyt enemmän, kun väki on innostunutta, ja saamme porukkaa mukaan. Emme ole rekisteröity yhdistys, mutta kokoonnumme säännöllisesti ja pidämme vuosisuunnitelmaa. Esimerkki kyläläisten talkooponnistuksista on luistelualueiden jäädyttäminen. - Talvi on ollut haasteellinen, mutta Pirkkalassa on ollut jää marraskuusta lähtien. Meillä on hieno jäädytysrinki; siitä kuuluu kunnia miehille. Jää on koululaisille ehdoton juttu, ja he alkoivatkin hyödyntää sitä heti joulun jälkeen. Kyläyhdistyksen keskeiseen toimintaan on kuulunut myös muun muassa kevätkirppis, jollaista ei kuitenkaan tänä vuonna järjestetä. Syy on yksinkertainen: vastaavia tapahtumia on nykyisin jo lukuisia. Sen sijaan yhdistys ideoi uusia tapahtumia joko syksyksi tai ensi vuodelle. Pirkkalan jääkaukalon alueella Harjavallassa järjestetään talvirieha sunnuntaina 26. helmikuuta kello 14 - 16. Sen järjestää Pirkkalan kyläyhdistys. Tapahtumapaikka sijaitsee Pirkkalan koulun naapurissa. Talviriehaa kuvataan rennoksi ja hauskaksi, vapaamuotoiseksi ulkoiluiltapäiväksi. Tapahtumassa ovat mukana muun muassa Nakkilan Jääkolkkaajat. Yleisölle on tarjolla myös kahvia, mehua ja pullaa.