Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Verotiedot

Nakkilan nuorisovaltuusto on ensi vuonna 14-jäseninen – nuorisovaltuustolle esitetään puheoikeutta kunnanvaltuustoon

Nakkilan kunta laajentanee nuorisovaltuustonsa toimivaltaa. Aiempien sääntöjen mukaan nuorisovaltuutetuilla on ollut oikeus hakea puhe- ja läsnäolo-oikeutta sivistysvaliokunnan kokouksiin. Nyt oikeutta laajennetaan niin, että nuorisovaltuusto voi pyytää puhe- ja läsnäolo-oikeutta myös kunnanvaltuuston kokouksiin, näin ainakin sivistysvaliokunta esittää kunnanhallitukselle. Kunnanvaltuuston kokoukset ovat toki avoimia nuorille yleisönä, kuten kaikille muillekin, sillä ne ovat julkisia. Osallistumis- ja puheoikeuden saaminen tarkoittaa, että nuorisovaltuusto voi lähettää edustajansa kokoukseen edustamaan nuorisovaltuustoa ja käyttämään kokouksessa puheenvuoroa siinä missä valtuutetut. Yleisöllähän ei puheoikeutta ole. Toisena muutoksena esitetään sivistysvaliokunnan jäsenille oikeutta osallistua nuorisovaltuuston kokouksiin. Sivistysvaliokunta esittää nuorisovaltuuston jäsenet vuosittain, kuitenkin enintään 15 jäsentä. Mikäli halukkaita on enemmän kuin paikkoja, järjestetään nuorisovaalit. Vuonna 2020 nuorisovaltuustosta tuli 14-jäseninen, eli kaikki halukkaat saatettiin esittää valtuustoon vaaleitta. Nuorisovaltuustoon esitetään 14 jäsentä: Aurea Brenes, Elli-Maria Koivula, Ellinoora Penttilä, Mea Pöntys, Sami Salminen, Aatu Tuominen, Emma Erkkilä, Katleena Forsman, Sini Suominen, Veeti Lahdenmäki, Tomi Hintsala, Viivi Laiho, Helka Lohivuo ja Matleena Ranki. Kunnanhallitus nimittää valtuuston sivistysvaliokunnan esityksestä ja hyväksyy sääntöjen muutokset.