Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Verotiedot

Mustakynän pakina: ”Tunnetta pitää olla, mutta myös järkeä vaatii lintujenkin ruokkiminen”

Joko olette aloittaneet lintujen talviruokinnan. Me jatkoimme viimetalvista yli kesän. Heinäkuussa oli hiljaisempaa. Maaseudun syrjäytyneellä on usein ystäviä. Kulkukissat käyvät ilmoittamassa hiirille talon järjestyksestä ja lintuja on aina. Jossain kuusen latvassa istuksii harakoiden muonitustiedottaja, jonka ilmoituksen jälkeen porukka saapuu herkuttelemaan vaikkapa siannahalla. Helsinkiläiset kun istuvat kerran pari vuodessa kartanon kahvipöytään niin siitä ihmettelevät lintujemme runsautta. Kysyvät mikä lintu ja mikä lintu, niin kauan että tulee vänkäys muijan kanssa ja minä yläkerrasta haen kolme lintukirjaa. Selviää että naakka se on eikä varis mutta ei se vänkäys siihen pääty kahden töyhtöhyypiön välillä. Tunnetta pitää olla, mutta myös järkeä vaatii lintujenkin ruokkiminen. Variksille kelpaa kyllä makkarasopan loppu mutta talitinteille ei. Auringonkukansiemeniä sen sijaan menee monta säkkiä vuodessa. Muutkin tintit syövät samaa ruokaa enimmäkseen. Mutta tinttejä on vähän, ainakin harvinaisempia. Töyhtötiaisen kun näkisi, niin tulisi siitäkin jo hyvälle päälle. Sillä kun on pyöreät silmät valkoisessa päässä ja pitkä pyrstö. Ei ole näkynyt meilläpäin mutta serkkupoika väittää että helläpäin on. Ei se mitään. Meilläpäin on näkynyt Heimo Tiainen. Se on kitaristi humppaorkesterissa mutta muuten ihan asiallinen mies. Lipsahti nyt nisäkkäisiin tämä juttu, mutta ei se mikään ihme kun itsekin on nisäkäs tai miespuolisena nysäkäs. Ei ole linnuillakaan nisiä. Munivat ja hautovat. Hiukan siis kumminkin ihmisiä muistuttavat. Ilmankos ollaan kavereita. Erityisen ylpeä olen kuistin räystäspellin alla pesivistä talitinteistä. Jo kolmas sukupolvi menossa. Kyllä riittää ruokavieraita. Ei uskoisi, mutta oravatkin siivestävät. Tulevat leuhkasti kuin klopit Hesburgerille. Popsivat pikaruokaa ja tuumailevat jotta elämä on helppoa. Pitävät yllä jonkinlaista järjestystä keskenään. Ensin syö aina se iso, sitten se jolla on lyhyet tupsut korvissa ja viimeksi pitkätupsuinen. Ja ikkunan takana syö savusilakoita heitä tuijotteleva luonnonoikku, joka allekirjoittaa tieteellisen tutkimustyönsä näin: O. Peltonen