Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

1960-luvulla tuhkakuppikin oli kelvollinen mainoslahja – Kokemäen Seurahuone testasi asiakkaidensa rehellisyyttä tehokkaalla mainoskikalla

Muutama vuosikymmen sitten, kun tupakointi oli vielä kovin yleistä ja hyväksytympää kuin nykyään, olivat tuhkakupit aivan sopivia ja moitteettomia mainoslahjoja. Nykyään olisi vaikea kuvitella, että esimerkiksi kunta tai pankki lahjoittaisi asiakkailleen tuhkakuppeja, mutta vielä 1970-luvulla se oli mahdollista, jopa yleistäkin. Raumalainen Taitolasi Oy valmisti 1960- ja 1970-luvuilla suuret määrät lasisia tuhkakuppeja, joihin painettiin silkkipainossa mainostajan haluama kuva ja teksti. Tilaajina olivat huoltoasemat, motellit, kauppaliikkeet, kunnat – kaikenlaiset yritykset. Esimerkiksi Harjavallan Säästöpankki jakoi asiakkailleen lasisia tuhkakuppeja, joihin oli painettu vuonna 1953 valmistuneen pankin pääkonttorin kuva. Kokemäellä vuodesta 1967 toimineelle Kokemäen Seurahuoneelle omalla painatuksella varustetut tuhkakupit sopivat hyvin, olihan tupakointi varsin oleellinen osa ravintolaelämää. Tarina kertoo, että Kokemäen seurahuoneen johtaja testasi Taitolasilta tilatuilla tuhkakupeilla tanssiravintolan asiakkaiden rehellisyyttä. Hän pani pinon tuhkakuppeja vaatenaulakon edustiskille ja seurasi kauempaa, kuinka asiak- kaat vaivihkaa, usein sivuilleen vilkuillen, piilottivat tuhkakuppeja taskuihinsa ja laukkuihinsa. On vaikea sanoa, tiesivätkö asiak- kaat, että tuhkakupit oli tarkoitettu mainoslahjoiksi. Joka tapauksessa mainoskikka puri hienosti, tuhkakupit levisivät nopeasti maailmalle. Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Sydän-Satakunnassa 13.8.2019. Lähde: Aika Eilinen 3/2001