Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Mielipide: ”Aina valtionhallinnon työpaikkojen auetessa tulisi tehdä selvitys siitä, voidaanko tehtävää hoitaa etänä – Jos näin on, pitää haku avata siten, että työtä voi tehdä muualtakin kuin pääkaupungista”

MIELIPIDE Kun melkein kaikki paikat ovat kevään ajan olleet kiinni, kaupungeissa saattoi helposti tuntea ahdistusta. Ihmiskontaktien pelossa moni ei juuri poistunut kodistaan, sillä huoli ja pelko olivat todellisia. Julkisilla kulkiessa tautiriski on oikeastikin ainakin pääkaupunkiseudulla olemassa ja monikaan ei keskuksissa omista autoa. Olen huomannut, että maaseudulla korona vaikutti ihmisten arkeen paljon vähemmän kuin kaupungeissa. Jos sattuu asumaan omakotitalossa, puuhaa on aina jo oman huushollin ylläpidossa. Ulkoilemaan tai vaikka metsänraivaukseen ja halonhakkuuseen on päässyt ihan rauhassa omien mieltymysten mukaan. Kevään kuluessa pihoilla riittää puuhia. Ihmiset tuntevat toisensa eivätkä tunne itseään niin eristäytyneeksi, kun tavatessa voi jutella sopivan matkan päästä tuttujen kanssa. Tavaroiden keruu valmiiksi on toiminut lähes alusta pitäen monissa lähikaupoissa. Silloin asiakas vain noutaa kassin ja maksaa ostoksensa ilman ruuhkia ja jonoja. Jos on tili omassa kaupassa, ei tarvitse käsitellä rahaa tai korttilaitetta lainkaan. Naapuriavulla hoituvat monien riskiryhmäläisten kauppa-asiat. Koulujen poikkeusolot olivat uutta kaikille. Kun nettiyhteydet toimivat, etäopetusta oli helpompi järjestää. Pienen koulun pienemmällä oppilasmäärällä saattoi olla helpompi järjestää lähiopetusta tarvitseville ilman joukkokohtaamisia. Oma haasteensa opetussuunnitelman toteuttaminen oli joka tapauksessa, ja kiitänkin erikoisen kevään jaksamisesta sekä opettajia että kotijoukkoja. Teitte huikean hyvää työtä paljon joustaen! Kesäloma tuntuu varmasti hyvältä nyt, kun ystäviä ja oman luokan porukkaa sai vielä muutaman viikon ajan tavata koulussakin. Tartuntoja koulujen avaus ei käytännössä lisännyt, olemme Suomessa hyvällä tiellä! Vetämäni harvaan asutun maaseudun parlamentaarinen työryhmä linjasi, että aina valtionhallinnon työpaikkojen auetessa tulisi tehdä selvitys siitä, voidaanko tehtävää hoitaa etänä. Jos näin on, pitää haku avata paikkariippumattomasti siten, että työtä voi tehdä muualtakin kuin pääkaupungista. Nyt olemme jo oikeasti kokeneet, kuinka monessa työssä tämä on mahdollista. Jo ympäri maatamme rakennettu nopeiden yhteyksien valokuituverkko on arvossaan, ja tätä infraa tulee edelleen kehittää. Jos työ sallii osittaisen etätyön – myöskään asuinpaikka ei ole riippuvainen työpaikan sijainnista. Kodin sijainnissa voivat nousta esiin muutkin arvot kuin kulkuyhteydet. Eli paljon huolta ja pelkoja, mutta paljon hyvääkin! Etätyö ja -kokoukset ovat tulleet jäädäkseen. Se paljon aikaa ja vähentää tuntuvasti päästöjä. Eiköhän se vähennä myös turhaa lentelyä kansainvälisiin palavereihin sekä julkisella että yksityisellä puolella. Nyt kesällä voi ulkomaille singahtamisen sijaan viettää aikaa mökillä tai kotimaamme upeissa kohteissa, ehkä myös sukulaisia ja ystäviä ympäri maata tavaten. Ja tietenkin paikallisia palveluja ja tuotteita suosien! Tsemppiä kaikille yrityksille ja työntekijöille. Teemme hallituksessa parhaamme työpaikkojen säilymiseksi ja poikkeusolojen karikoiden yli luovimiseksi. Tästäkin selvitään! Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja.