Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live

Luovuttajia tarvitaan joka arkipäivä 800, vaikka verivalmisteiden käyttö sairaaloissa on vähentynyt

Punasolujen käyttö sairaaloissa on laskenut tasaisesti 2000-luvulla, ja myös verta on vastaavasti kerätty useimpina vuosina hieman edellisvuotta vähemmän. Viime vuonna kokoverta luovutettiin yhteensä yli 198 000 kertaa, kerrotaan SPR Veripalvelun tiedotteessa. Verta kerättiin valtakunnallisesti noin kolme prosenttia edellisvuotta vähemmän, koska verivalmisteiden käyttö sairaaloissa on vähentynyt. – Verivalmisteiden käytön väheneminen kertoo siitä, että hoitomenetelmät sekä leikkaustekniikat kehittyvät edelleen, ja verensiirtoja tehdään ainoastaan tilanteissa, joissa se on aivan välttämätöntä, kertoo verenluovutuksen johtaja Satu Pastila Veripalvelusta. Potilaiden kannalta on kuitenkin tärkeää, että oman veriryhmän verivalmisteita on aina saatavilla tilanteen niin vaatiessa, vuoden jokaisena päivänä. Veripalvelu viestii tämän takia verenluovuttajille aktiivisesti eri veriryhmien päivittäisestä varastotilanteesta. Veripalvelun etusivulla on ajantasainen pisarabarometri, joka kertoo, minkä veriryhmän verenluovuttajia juuri nyt tarvitaan. Myös sosiaalisessa mediassa Veripalvelu viestii aktiivisesti verentarpeesta, tiedotteessa kerrotaan. Verta luovutti viime vuonna noin 114 000 eri henkilöä. Keskimäärin luovutuksessa käydään siis yhdestä kahteen kertaa vuodessa, Veripalvelun tiedotteessa mainitaan. Miehet voivat luovuttaa verta kahden kuukauden välein ja naiset kolmen kuukauden välein. Nuorille naisille suositellaan verenluovutusta korkeintaan 1–2 kertaa vuodessa, jotta raudanpuutetta ei pääsisi kehittymään. Vuonna 2020 verenluovutusten määrän odotetaan pysyvän viime vuoden tasolla tai laskevan edelleen muutaman prosentin. – Viime vuonna luovuttaneista uusia oli noin 15 prosenttia, mikä on hyvä luku tulevaisuuden kannalta. Verenluovuttajia tarvitaan edelleen joka arkipäivä 800, jotta potilaat saavat tarvitsemansa valmisteet, Pastila muistuttaa. Verenluovutus järjestetään Harjavallan seurakuntatalolla tiistaina 21. tammikuuta kello 12.30–17.30.